Olet täällä

Digitalisaatiolla tehoa elintarvikeketjuun – 3 hyötyä

Digitalisaatio on päivän trendisana, jonka eteneminen avaa uusia mahdollisuuksia elintarviketeollisuudelle mm. ajantasaisen tiedon keräämiseen eri lähteistä päätöksenteon tueksi, niin maatiloilla kuin muissakin elintarvikeketjun yrityksissä. Digitalisaation kehittyminen auttaakin tekemään oikeita päätöksiä ajallaan ja tehostamaan toimintaa sekä parantamaan liiketoimintaa. Tähän artikkeliin on koottu kolme keskeistä hyötyä, jotka digitalisaatio tuo elintarvikeketjulle:

1.Digitalisaatiolla ajantasaista täsmätietoa tuotantoprosessista

Reaaliaikainen ja oikea tieto tuotantoprosessien eri vaiheista tuo tehostusta koko elintarvikeketjuun. Esimerkiksi mittaustekniikan kehittyminen tuo nopeaan tahtiin markkinoille uusia sensoreita, joiden keräämä informaatio on mahdollista yhdistää sähköisesti ja reaaliaikaisesti eri tietojärjestelmiin. Sensoreilla pystytään mittaamaan esimerkiksi lämpötiloja, kosteutta, liikettä, valoisuutta ja erilaisia pitoisuuksia.
Tuotantoprosessien valvonta helpottuu ajantasaisen tiedon ansiosta, kun prosessin ohjausjärjestelmään on mahdollista asettaa hälytysrajoja halutuista toimista. Siten pystytään ennakoimaan esimerkiksi laiterikkoja, kun ongelmakohtiin puututaan heti. Korjaukset on myös mahdollista tehdä ennen laitteiden lopullista rikkoutumista, jolloin korjauksista aiheutuva tuotantokatko lyhenee.

2.Jäljitettävyys ja läpinäkyvyys elintarvikeketjussa

Digitalisaatio mahdollistaa entistä paremman tuotteiden jäljitettävyyden eli tiedon elintarvikeketjun kaikista osista. Tarkemmilla tiedoilla tuotantoprosessista elintarvikkeiden jalostusketju pystytään todentamaan maatilalta kaupan hyllylle tai jopa kuluttajalle saakka. Esimerkiksi kuluttajalle myytävän leikkelepaketin koko elintarvikeketju on mahdollista nähdä aina maatilalta lautaselle asti. Vain siten lopullisella tuotteen käyttäjällä on läpinäkyvää tietoa, mistä kyseinen leikkele on muodostunut ja mitä sen valmistamisen eteen on tehty. On esimerkiksi pystyttävä seuraamaan miltä tilalta tuote on lähtöisin, millaista rehua eläimelle on syötetty, millä jalostamolla ja miten lihaa ja viljaa on käsitelty, mitkä rekat ovat niitä kuljettaneet, kylmäketjun katkeamattomuustarkastelu ja niin edelleen. Tämä on pääosin jo arkipäivää, mutta digitalisaation avulla pystytään laajentamaan horisonttia muun muassa eläinten hyvinvoinnin tarkasteluun, kuluttajapakkausten seurantaan, hävikin minimoimiseen, ketjun ekologia-/tehokkuustarkasteluun ja kehittämiseen puhumattakaan ruoan brändäyksestä ja koko ketjun kehittämisestä tehokkaammaksi.

Elintarvikeketjun läpinäkyvyys ja jäljitettävyys lisäävät kotimaisen ruoan arvostusta, kuluttajien luottamusta ja parantavat kotimaisen elintarviketuotannon kilpailukykyä. Kuluttajille suodaan myös mahdollisuus tehdä valintoja sen mukaan, millaisia asioita hän arvostaa.

3.Digitalisaatiolla ympäristöystävällisyyttä

Ympäristöystävällisyyttä on mahdollisuus kehittää elintarvikeketjun tiedonkeruulla ja analysoinnilla, kun tieto on kerätty koko jalostusketjusta. Digitalisaatio tarjoaakin mahdollisuuden ohjata toimintaa entistä tehokkaampaan tuotantoon ja ympäristöystävällisyyteen.

Tarkat tiedot tuotantopanosten vaikutuksesta auttavat säätämään panosten käytön optimaaliseksi eri olosuhteissa ja tilanteissa. Reaaliaikainen mittaustieto tekee mahdolliseksi nopeatkin säädöt tuotantopanosten käytössä. Esimerkiksi peltoviljelyssä kasvuston kehityksen mittaus satelliitti- ja lennokkikuvien tai työkoneeseen asennetun mittauslaitteen avulla mahdollistaa lisälannoituksen juuri tarpeellisiin kohtiin. Vastaavasti ajantasaisen ilmakuvan avulla kasvinsuojelu kohdentuu juuri niihin kohtiin lohkoilla, joissa toimenpiteet ovat tarpeen. Tuotantopanosten käyttö optimaalisen tuotantovaikutuksen mukaisesti pienentää kustannuksia ja pitää tuotannon ympäristövaikutukset hallinnassa.

Parempien mittausmenetelmien vaatiman tekniikan kustannukset saattavat vielä olla esteenä niiden laajemmalle käyttöönotolle. Digitalisaation ja kehityksen edetessä laitteiden hinnat kuitenkin laskevat nopeasti. Kannattaa siis pysyä hereillä ja ottaa uusia ratkaisuja käyttöön silloin, kun niistä saatavat hyödyt ylittävät kustannukset.

Haluatko tietää lisää?

Lataa myös oppaamme Elintarvikeketjun digitalisaatio: 7 mahdollisuutta, josta saat lisätietoa digitalisaation vaikutuksista ja mahdollisuuksista konkreettisten esimerkkien kautta. Oppaan lataaminen on täysin maksutonta, eikä sido sinua mihinkään. Pääset lataamaan materiaalin itsellesi tästä.

Kommentit