Merja Holma
13.12.17

Mikä avuksi lehmän happovaivoihin?

Lehmä ei kaipaa vaihtelua ruokalistaansa. Ihannetilanteessa lehmän jokainen suupala on samanlainen ja sillä on tasalaatuista rehua saatavilla 24 tuntia vuorokaudessa. Tasainen ruokinta ja väkirehun ylensyönnin välttäminen vähentää lehmän hapanpötsivaivoja ja pitää pötsin olosuhteet kunnossa. Lehmälle voidaan myös antaa soodapitoista rehua, joka tasaa pötsin toimintaa myös säilörehuerien vaihdosten aikaan.

Lehmä ei kaipaa vaihtelua ruokalistaansa. Ihannetilanteessa lehmän jokainen suupala on samanlainen ja sillä on tasalaatuista rehua saatavilla 24 tuntia vuorokaudessa. Tasainen ruokinta ja väkirehun ylensyönnin välttäminen vähentää lehmän hapanpötsivaivoja ja pitää pötsin olosuhteet kunnossa. Lehmälle voidaan myös antaa soodapitoista rehua, joka tasaa pötsin toimintaa myös säilörehuerien vaihdosten aikaan.

Lehmä pitää ruokkia siten, että pötsin olosuhteet ovat suotuisat pieneliöille, jotka tekevät suuren työn lehmän energiataloudessa. Miljardit bakteerit ja alkueläimet pilkkovat rehujen energiaa lehmälle käyttökelpoiseen muotoon eli etikka- voi ja propionihapoksi. Pääosa lehmän energiasta koostuu näistä pötsin käymistuotteista.

Lehmän ainutlaatuinen ruoansulatus mahdollistaa sen, että ihmisravinnoksi kelpaamattomista nurmirehuista sekä erilaisista elintarviketeollisuuden kuitupitoisista sivutuotteista saadaan luotua ravintoarvoltaan erinomaisia maitotuotteita.

Lehmä on kuin huippu-urheilija

Korkeatuottoiseksi jalostetun lehmän ruokinnan haaste on saada se syömään mahdollisimman paljon ilman pötsihäiriöitä. Pötsin käymistuotteet ovat lehmille välttämätön energianlähde, mutta liika määrä happamoittaa pötsiä, ovathan ne happoja.

Hyvä lehmä on kuin huippu-urheilija, jolla on tarkka ruokavalio. Energiavajeen estämiseksi nurmirehun joukkoon lisätään viljapohjaisia rehuja, erilaisia energiakomponentteja sekä valkuaisraaka-aineita. Väkirehun helppoliukoisten hiilihydraattien, sokerin ja tärkkelyksen käyttöä on rajoitettava, sillä ylensyönti ei sovi lehmällekään. Liika tärkkelys sekä nopeat muutokset ruokinnassa johtavat hapanpötsivaivoihin, mikä huonontaa lehmän ruokahalua ja aiheuttaa terveysongelmia.

Happovaivoista elimistön tulehdustila

Korkeatuottoisen lehmän terveysongelmat liittyvät usein pötsin happamoitumiseen. Happokuorma aiheuttaa eräänlaisen elimistön tulehdustilan, jolloin lehmän puolustusjärjestelmä kärsii. Vastustuskyvyn alentuminen altistaa muun muassa sorkkasairauksille, utaretulehduksille sekä hedelmällisyyshäiriöille. Pötsihäiriöt huonontavat rehujen hyväksikäyttöä, jolloin tuotos laskee.

Perustekijänä lehmän ruokinnassa on riittävä kuitupitoisuus sekä tärkkelyksen ja sokerin rajoittaminen. Runsaasti kuitua sisältävä karkearehu lisää märehtimistä ja syljen eritystä. Vuorokauden sylkimääräksi voi kertyä jopa 200 litraa. Sylki on tärkeä pötsin pH:ta tasapainottava aine, sillä siinä on runsaasi bikarbonaatteja eli soodaa. Nurmirehun ligniinipitoisuuden noustessa rehun sulavuus alenee, mutta märehtiminen lisääntyy.

Lehmän rehuannoksen tulisi sisältää karkearehun kuitua (NDF) vähintään 250 g kuiva-ainekilossa sekä karkearehun sulamatonta kuitua (iNDF) 30-45 g. Tärkkelyksen osuus on syytä rajoittaa enimmillään 20 prosenttiin kuiva-aineessa.

Lehmä ei pidä muutoksista

Väkirehun määrä tai kuidun niukkuus ei yksin selitä pötsin happamoitumista, sillä jokainen karkearehuerän vaihdos muuttaa myös pötsin olosuhteita ja alentaa muutoshetkellä pH:ta. Luken koe osoittaa, ettei lehmä tosiaankaan pidä muutoksista.

Tutkimuksessa verrattiin kolmea eri säilörehua, joita aluksi ruokittiin kaikille lehmille seoksena. Kokeen alkupäivien jälkeen lehmät jaettiin kolmeen ryhmään, joista kukin sai yhtä karkearehua alkuperäisestä seoksesta. Kokeen lopussa siirryttiin takaisin kolmen rehun seokselle. Tulokset osoittivat, että muutokset karkearehussa aiheuttivat voimakkaan laskun pötsin pH:ssa.

Kokeen aikana tutkittiin myös monipuolisen täysrehuannoksen lisäämisen vaikutusta pötsin pH-tasoon. Hämmästyttävää oli, ettei täysrehun lisääminen yhdeksästä viiteentoista kiloon näyttänyt vaikuttavan pötsin happamuuteen niin voimakkaasti kuin säilörehun muutos.

Pötsin olosuhteet muuttuvat umpikaudella

Kun lehmä laitetaan umpeen ja väkirehut jätetään pois ruokinnasta, pötsin olosuhteet muuttuvat ratkaisevasti. Pötsin seinämän happoja imeyttävä nukkapinta eli papillit surkastuvat. Jopa 50 prosenttia imeyttävästä pinnasta häviää umpikauden aikana. Tämä merkitsee sitä, että pötsistä poistuu alle puolet siitä happomäärästä, joka normaalisti korkean tuotoksen vaiheessa kyetään siirtämään seinämän läpi lehmän energiaksi.

Toinen muutos tapahtuu pötsin pieneliökannassa. Tärkkelystä ja sokeria ravintonaan käyttävät maitohappoa tuottavat bakteerit vähenevät, kun ruokinnan kuitupitoisuus kasvaa. Maitohapon tuotannon laskiessa ei enää tarvita niitä bakteereita, jotka muuttavat maitohapon propionihapoksi. Pötsiin vahvistuu kuituja pilkkova bakteerikanta.

Hapanpötsin riski kasvaa

Mikäli väkirehu otetaan äkillisesti mukaan ruokintaan vasta poikimisen yhteydessä, hapanpötsin riski kasvaa. Tärkkelys ja sokeri herättävät vikkelästi maitohappoa tuottavat bakteerit. Maitohappoa propionihapoksi muuttavat pieneliöt käynnistyvät kuitenkin hitaasti väkirehun tultua mukaan ruokintaan. Vasta 3-4 viikon kuluessa ne pystyvät estämään maitohapon kerääntymisen pötsiin.

Maitohappo on kymmenen kertaa voimakkaampi happo kuin lehmän energiana käyttämät propionihappo, etikkahappo tai voihappo, joten se laskee pötsin pH:n paljon nopeammin kuin varsinaiset haihtuvat rasvahapot. Pötsin happamoituminen pahenee, kun papillit eivät ole ehtineet kehittyä, sillä hapot kerääntyvät pötsiin.

Pötsin olosuhteet valmennetaan herutuskauteen pitämällä pieni määrä tärkkelystä mukana umpiappeessa. Erillisruokinnassa kevyt tunnutus väkirehulla ajaa saman asian. Poikimapäivän väkirehumääräksi riittää 2-3 kiloa.

Pötsi-Melli on lehmän oiva närästyslääke

Rehujen sopivalla koostumuksella ja oikeilla ruokintarutiineilla voidaan ehkäistä pötsin happamoitumista. Optimaalinen pötsin pH on hieman yli 5,9, jolloin sekä kuidun että tärkkelyksen ja sokereiden käyttäjät selviytyvät.

Viime vuosina yleistynyt seosrehuruokinta mahdollistaa tasaisen ruokinnan, koska siinä sekoitetaan nurmisrehu sekä väkirehujakeet tasaiseksi seokseksi, jolloin lehmä saa sopivassa suhteessa kuituja sekä väkirehuja. Tosielämässä nähdään kuitenkin usein, että seos helposti lajittuu, jolloin vahvimmat lehmät popsivat väkirehut ja muille jää vähäenerginen kuitu.

Kun rehuissa on niukasti kuitua tai säilörehun ja appeen koostumus vaihtelee, voidaan pötsin olosuhteita helpottaa lisäämällä ruokintaan pötsiä puskuroivia rehuaineita. Esimerkkinä lehmän happolääkkeestä on Pötsi-Melli, joka sisältää soodaa sekä elävää hiivaa.

Sooda ja elävä hiiva täydentävät toisiaan. Niiden vaikutusmekanismi on erilainen, joten niitä kannattaa antaa myös yhtä aikaa. Sooda vaikuttaa suoraan happoihin neutraloiden pötsiä ja pitäen pötsin pH:n vakaana. Elävä hiiva vähentää maitohapon muodostusta pötsiin ja stimuloi maitohappoa käyttävien mikrobien kasvua nostaen samalla pötsin pH:ta.

100-150 gramman päiväannos Pötsi-Melliä riittää. Sen avulla pötsin pH tasapainottuu, näin varmistetaan korkea tuotos ja edesautetaan lehmien terveyttä.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja