Susanna Söderlund
13.12.18

Retrosokeri herätti makeita muistoja

Suomen Sokeri on viettänyt tänä vuonna 100-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuosi näkyi ja kuului eri tavoin vuoden aikana. Eniten huomiota herättivät menneisyydestä tutut retropussit, jotka toimme kauppojen hyllyille nykyisen Dansukker Taloussokeripussin rinnalle keväällä. Retropussit hurmasivat kuluttajat ja vahvistivat samalla myös Dansukker Taloussokerin asemaa markkinajohtajana. Vuoden aikana oli käynnissä äänestys, jossa sai äänestää omaa suosikkiaan retropusseista. Ääniä annettiin huimat 40 000!

Suomen Sokeri on viettänyt tänä vuonna 100-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuosi näkyi ja kuului eri tavoin vuoden aikana. Eniten huomiota herättivät menneisyydestä tutut retropussit, jotka toimme kauppojen hyllyille nykyisen Dansukker Taloussokeripussin rinnalle keväällä. Retropussit hurmasivat kuluttajat ja vahvistivat samalla myös Dansukker Taloussokerin asemaa markkinajohtajana. Vuoden aikana oli käynnissä äänestys, jossa sai äänestää omaa suosikkiaan retropusseista. Ääniä annettiin huimat 40 000! Äänestyksen voitti ylivoimaisesti Sokerityttö-pussi, joka keräsi yli puolet äänistä. Suuren suosion ansiosta pidämme retropussit kauppojen hyllyillä vielä jatkossakin.

Suomensokeri.fi-sivulla sai jättää myös oman sokerimuistonsa, ja näitä saimme yhteensä yli 11 000. Määrä löi meidät aivan ällikällä – kuinka paljon muistoja sokeri herättääkään! Makeat muistot innoittivat meidät radiomainontakampaanjaan, joka pyöri loppuvuodesta useilla radiokanavilla. Mainoksiin pääsi mukaan muun muassa tämä muisto, joka edustaa hyvin muistoissa esiin noussutta teemaa: monelle sokeripussit tuovat mieleen lapsuuden ja yhteiset hetket isovanhempien kanssa.

“Polvenkorkuisena tuli mummolassa salaa maisteltua sokeria. Pistin pienen suussa kastellun sormeni mummon sokerikkoon, ja sitten tietysti takaisin suuhun. Tätä toistin makeannälkääni monta kertaa. Mummo ihmetteli, miten sokeri oli mennyt klimpeiksi. Vaari totesi sen varmaan johtuvan ilman kosteudesta. Mummo uskoi ja vaari iski minulle salaa silmää...“

Lisää makeita muistoja löytyy kampanjasivustolta suomensokeri.fi, joka on käytössä vielä muutamia kuukausia juhlavuoden päätyttyäkin.

Juhlavuoden aikana on julkaistu Sucroksen verkkosivulla ja sosiaalisessa mediassa (Sokeria Suomesta) tarinoita sokerintuotannon ja viljelyn sekä sokerituotteiden pitkästä historiasta. 100 tarinaa Suomen Sokerista -juttusarja sisältää myös paljon viljelyn historiaan liittyviä tarinoita. Jos sinua kiinnostaa esimerkiksi, miten ennen harvennuskilpailuilla piristettiin raskasta työvaihetta, miten paljon käsityötä sokerijuurikkaan nosto aikanaan vaati, mitä tekivät juurikasjätkät tai minkälaiset olivat satonäkymät 50 vuotta sitten, kannattaa kurkata tarinat osoitteesta bit.ly/suomensokeri100. Tarinasarjassa kerrotaan myös muun muassa, miten maailman kovinta palasokeria valmistetaan ja minkälaista oli sokerin keittäjämestarin vaativa työ ennen automaatiota.

Suomen Sokerin juhlavuosi on näkynyt tietysti myös tapahtumissamme vuoden aikana. Juhlakausi avattiin toukokuussa, kun Porkkalan tehtaallamme Kantvikissa järjestettiin ensin avointen ovien päivä. Iltapäivän aikana tehtaaseen kävi tutustumassa yli 500 henkeä. Seuraavan päivän kutsuvierasjuhlassa maljan 100-vuotiaalle nosti noin sata henkeä. Kesäkuussa järjestettiin viljelijöiden kesäpäivä, jossa vaihdettiin ajankohtaisia kuulumisia ja nautittiin ruuasta ja juomasta noin sadan viljelijän kesken. Juhlavuosi näkyi myös Okra-maatalousnäyttelyn osastollamme, jossa paraatipaikalla olivat retropussimme ja upea vanhoja tuotteita esittelevä museoseinä. Okra-osastollamme vieraili neljän päivän aikana yli 5 000 vierasta.

Ensi vuonna tuleekin sitten kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun juurikasta alettiin ensi kertaa viljellä Suomessa. Juhlahumua riittää siis vielä tulevallekin vuodelle!

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja