Mika Erkkilä
14.02.19

”Hiiltä ihminen on”

Näin totesi Tuntemattoman Sotilaan Lahtinen ja sai romaanissa aikaan ikimuistoisen hiilikeskustelun ihmisen alkulähteistä. Hän oli aikaansa edellä.

Lahtisen kanssa tavallaan samoilla linjoilla oli MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola Pohjois-Suomen nurmiseminaarissa todetessaan, että Hiili on välttämätön elämälle, hiilidioksidi lämmittää ilmastoa -> hiilidioksidia pitää sitoa takaisin kasveihin, maahan”. Erityisesti Pietola nosti nurmea sankarikasviksi, koska monivuotisten nurmikasvien juuristomassa on maanpäällistä kasvustoa suurempi ja erittäin suuri hiilinielu. Tätä nykyinen hiilijalanjälkilaskenta ei useinkaan huomioi ja naudanliha näyttää taulukoissa olevan se kuormittavin vaihtoehto. Mene ja tiedä, mutta maallikosta tuntuu, että ilmastokeskustelua ohjaavat hyvin erilaiset ja vaihtelevat intressit. Syyt, seuraukset, laskenta ja ilmastodieettien painotukset riippuvat siitä keneltä kysyy ja mikä on kenenkin intohimo. Kysykää vaikka Trumpilta.

Joka tapauksessa voimakas hiilikeskustelu on käynnissä ja hiilijalanjälkiajattelu on lyönyt itsensä läpi paikoitellen uskomattoman nopeasti. Maataloudelle ja maaseudulle tässä on myös mahdollisuuksia, koska maatilan hyvät hiilinielut myötäilevät normaalia hyvää maatilayrittämistä. Metsä on luku sinänsä, mutta ilmiselvä pelin paikka on muistuttaa jatkuvasti ja vahvasti että viljelijä tekee hiilidioksidista ja auringonvalosta syötävää. Vihreät kasvit yhteyttävät; Ottavat maasta ravinteet ja veden sekä ilmasta hiilidioksidin, josta käyttävät hiilen kasvuunsa ja päästävät hapen takaisin ilmaan. Hiiltä sitoutuu maahan pitkiksikin ajoiksi ja keuhkot toimivat.

Viljelijän ja ilmaston intressit ovat tässä yhteiset: Vahva kasvusto tuottaa satoa ja sitoo peltoon hiiltä, mutta on muistettava, että tämä systeemi toimii kunnolla vain silloin, kun pellon peruskuntotekijät ovat kunnossa. Kasvit tarvitsevat elääkseen ja yhteyttääkseen hyvän pH:n, kuohkean maan ja toimivan vesitalouden. Jos jokin näistä tekijöistä ontuu, kasvusto kituu enemmän tai vähemmän. Tylsä vanha juttu, mutta näin se on. Ne pellot, joista satoa halutaan ottaa, on pidettävä kunnossa ja ne myös kannattaa pitää kunnossa. Hyvässä maassa varastofosfori liikkuu, eloperäisten ja ostolannoitteiden ravinteet pääsevät kasvien käyttöön ja ostopanoksia voidaan jopa vähentää sadosta tinkimättä. Näin viljelijän kukkaroon tulee rahaa ja maataloustuotannon ilmastokuorma pienenee kaikilla laskentatavoilla.

Ilmastosta huolehtiminen on vakava asia samoin kuin nälän torjuminen ja ruuan tuotanto. Kaikki mainitut aiheet liittyvät toisiinsa, mutta ilmasto sellaisenaan on tällä hetkellä ylivoimaisesti mediaseksikkäin eivätkä viljelijän ja ilmaston intressit tosiaan ole törmäyskurssilla. Itse toivon, että tavalla tai toisella suomalainen puhtaan ruuan tuotanto ja maatilayrittäminen pääsisivät hyötymään tulevasta ilmaston vaalimisesta myös rahallisesti. Mieluiten nykyistä parempina tuottajahintoina ja kotimaisen ruuan arvostuksena.

Luontaisen kasvukunnon hyödyntäminen ja hyvä pellon peruskunto ovat halvinta lannoitusta, mutta siitä huolimatta usein kuulee, ettei kalkitukseen tai ojitukseen ole rahaa. Tiukkana aikana liian moni viljelijä joutuu siirtämään panostuksia peruskuntotekijöihin vaikka he hyvin tietävät, että samalla tulee pitkässä juoksussa kallista jälkeä: Tuotannon perusta kärsii ja osa tuotantoon satsatuista ravinteista ja muista panostuksista valuu hukkaan.

Ilmasto-, tuotanto- tai talousasia, mutta tässä on jotain korjattavaa.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja