Marjo Marttila
26.02.19

Agronomiopiskelijat toivat tuulahduksen alan tulevaisuuden mietteistä

Sampsan Maakuntapäiville Etelä-Pohjanmaan ruokaprovinssiin oli lähtenyt matkaan viidenkymmenen opiskelijan ryhmä ja saimme tehdasvierailulla Koskenkorvalla aikaan vilkasta ja mielenkiintoista keskustelua.

Sampsan Maakuntapäiville Etelä-Pohjanmaan ruokaprovinssiin oli lähtenyt matkaan viidenkymmenen opiskelijan ryhmä ja saimme tehdasvierailulla Koskenkorvalla aikaan vilkasta ja mielenkiintoista keskustelua.

Meillä Altialla, kuten myös monella muulla alueemme yrityksellä, oli hieno mahdollisuus kuulla tuoreita ajatuksia alamme opiskelijoilta. Sampsalaiset eli Viikin maatalousopiskelijat järjestävät vuosittain maatalousaiheisen matkan jonnekin päin Suomea. Maakuntapäivillä tutustutaan alueen maatalouteen sekä sitä lähellä olevaan yritys- ja teollisuustuotantoon, sen mukaan kuin kulloisetkin matkanjärjestäjät ohjelman onnistuvat järjestämään.

Sampsan Maakuntapäiville Etelä-Pohjanmaan ruokaprovinssiin oli lähtenyt matkaan viidenkymmenen hengen ryhmä ja saimme aikaan vilkasta keskustelua tehdasvierailulla. Kari Kiltilä kertoi opiskelijoille Altiasta sekä Koskenkorvan tehtaan tuotannosta. Altia ja A-Rehu muodostavat yhdessä Koskenkorvalle varmasti Suomen

suurimman viljan käytön keskittymän, joten syystäkin vilja, sekä sen hankinta ja hinta nousivat keskusteluissa vahvasti esiin.

Viljan hinnan nousun siirtäminen tuotteisiin mietitytti kovasti ja esiin nousi muun muassa kysymys siitä, miten tuotteista markkinoilla saatava hinta voisi olla korkeampi, niin että myös raaka-aineen tuottaja saisi jatkossakin hyvän hinnan viljatonnilta. Tämän kysymyksen Kari heittikin haasteena takaisin opiskelijoille: meillä on kattava lohkokohtainen tieto Suomen pelloilla viljellyn sadon viljelytoimenpiteistä. Samoin meillä on tilavarastoinnin kautta erittäin hyvä jäljitettävyys sadolle teollisuudesta ja satamista taaksepäin. Haaste tuleville maatalousalan osaajille onkin edelleen hyödyntää digitalisaatiota niin, että voimme selkeämmin käyttää hyväksemme sitä valtavaa tietomäärää, joka meillä on jo valmiiksi olemassa.

Viljelysuunnitelmat, pellolla tehdyt viljelytoimenpiteet ja niiden avulla tuotettu sato on valtaosin sähköisissä ohjelmissa tallennettuna. Tämän tiedon yhdistäminen sadon laatuanalyyseihin olisi suuri mahdollisuus edelleen kehittää viljelyä tilatasolla eteenpäin. Toisaalta tuon saman tiedon hyödyntäminen kansainvälisessä viljakaupassa olisi dokumentoitu kilpailuvaltti suuria tuotantomaita vastaan. Tarvitaan vain edelleen kehittyneempiä työkaluja, uusia innovatiivisia mutta helppokäyttöisiä tapoja yhdistää olemassa olevaa tietoa, sekä lisäksi myös kykyä viestiä hyvin tehdystä työstä ulospäin kansainvälisille viljamarkkinoille.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja