Petri Suvanto
08.04.19

Sokerijuurikkaan kylvöt alkavat poikkeuksellisesti sekä vanhentunein että uudistunein menetelmin. Ja hyvä niin!

Kevät on saapunut sokerijuurikkaan viljelyalueelle tänä vuonna aikaisin. Hämeen ammattikorkeakoulun Mustialan yksikkö ilmoitti Facebook-sivuillaan roudan sulaneen 5.4.

Kevät on saapunut sokerijuurikkaan viljelyalueelle tänä vuonna aikaisin. Hämeen ammattikorkeakoulun, Mustialan yksikkö ilmoitti Facebook-sivuillaan roudan sulaneen 5.4. Myös Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksen mittaukset Paimiossa ja Köyliössä vahvistavat saman tiedon.

Viisi vuotta sitten kevään alku oli samankaltainen ja viikon kuluttua roudan sulamisesta juurikkaan kylvöt alkoivat lähes koko viljelyalueella. Kyseisenä vuonna saavutettiinkin osittain juuri aikaisesta kylvöstä johtuen ennätyksellinen sokerisato.

Tänä keväänä kylvöt eivät kuitenkaan näin aikaisin starttaa, koska sääennusteet lupailevat sateista ja kylmää jaksoa kuluvalle viikolle. Silti himmeämmälläkin kristallipallolla voidaan ennustaa juurikasta kylvettävän huomattavan paljon jo ennen vappua.

EU kielsi neonikotinoidit

Viljelijöiden kanssa asioidessa kuulee silloin tällöin varsinkin vanhemmalta kaartilta, kuinka ennen oli kaikki tai lähes kaikki asiat paremmin kuin nykyisin. Itse edustan 80-luvulla syntynyttä Y-sukupolvea ja kieltämättä menneisyydestä muistuu mieleen asioita, jotka aikanaan olivat paremmalla tolalla. Joskus TV-kanavia oli vain muutama, lähetykset olivat analogisia ja Kauniiden ja Rohkeiden Ridge Forresteria näytteli Ronn Moss. Nykyään kanavia on paljon enemmän, ohjelmien laatu heittelee suuresti ja Ridgen näyttelijäkin vaihtunut, eli huonompaan suuntaan on selvästi menty.

Mikäli TV-viihteestä siirrytään kasvinsuojeluaineisiin, ovat menneisyyteen jääneet esimerkiksi sellaiset mahtavat tuotteet, kuten DDT, Amitrol ja Super Treflan. Melko tarkkaan vuosi sitten EU kielsi myös neonikotinoidien käytön kaikessa avomaan viljelyssä, koska aineella on haitallinen vaikutus pölyttäjiin.

Kielto kirpaisi öljykasvien lisäksi myös sokerijuurikasta, jonka kaikki kolme peittausainetta ovat neonikotinoidipohjaisia. Kyseiset peittausaineet sisältävät tehokkaan suojan maatuholaisia ja tiettyjä tauteja vastaan sekä suojaavat juurikasta tuhoeläimiltä, kuten juurikaskärpäseltä, myös taimettumisvaiheessa. Korvaavissa valmisteissa maavaikutus tuhohyönteisiä vastaan vastaa suunnilleen neonikotinoideja, mutta systeeminen vaikutus taimettumisvaiheessa puuttuu kokonaan tai teho ei ole aivan yhtä vahva.

Virallisesti neonikotinoidien käyttö on tällä hetkellä blogin otsikon mukaista, vanhentunutta tekniikkaa. Jäsenvaltiot saivat parhaan harkintakykynsä mukaan myöntää kasvikohtaisen poikkeusluvan aineen käyttöön yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Öljykasveilla poikkeuslupa oli myönnetty usealle edellisvuodelle, eikä uutta lupaa herunut enää tulevalle kasvukaudelle. Sokerijuurikkaalle poikkeuslupa myönnettiin ennen joulua ja kaikki Suomeen toimitetut siemenet on peitattu vanhalla, hyväksi havaituilla aineilla.

Korvaajaksi ovat tyrkyllä Force ja Buteo Start-nimiset valmisteet. Näistä ensin mainittua testataan mm. Mietoisissa 5T-nimisessä tilatason projektissa, jonka varsinainen tarkoitus selvittää syitä lohkon sisäisiin satovaihteluihin. Peittausaineen osalta tutkimuksessa keskitytään nimenomaan mahdolliseen sadonalenemaan ja kasvavaan tuholaisruiskutusten tarpeeseen taimettumisen alussa.

Buteota tullaan 2019 käyttämään öljykasvien peittaukseen, mutta se lienee aikanaan myös juurikkaalle varteenotettava ja hyvin toimiva vaihtoehto. Pääasia, että korvaavia aineita on mahdollista testata kaikessa rauhassa, eikä niihin siirrytty kertarysäyksellä, kuten tehtiin esim. Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa.

Jollain aikataululla uusia poikkeuslupia ei neonikotinoideille enää myönnetä, ja tilalle tulee yhtä tehokkaita ja ympäristöystävällisempiä menetelmiä. Tulevaisuudessa myös tietämys asioista paranee. Eipä kovin monen kuule enää nykyisin esimerkiksi DDT:n perään haikailevan.

KWS SMART -tulevan kasvukauden piristys

Sokerijuurikkaan rikkakasvien torjunta on pysynyt lähes muuttumattomana jo hyvin pitkän ajan. Ei yhtä kauan kuin Iso D:n hiustyyli, mutta muutaman vuosikymmenen joka tapauksessa. Juurikkaan ruiskutus mielletään usein työlääksi ja haastavaksi, mitä se välillä onkin. Tulevalle kasvukaudelle asiaan saatiin merkittävä parannus, kun KWS ja Bayer toivat Suomen markkinoille KWS SMART-konseptin. Menetelmä tulee pudottamaan rikkaruiskutusten määrän 3-5 kerrasta kahteen kertaan. Lisäksi ruiskutusikkuna tulee venymään noin viikolla verrattuna perinteisiin tankkiseosaineisiin kiitos tehokkaan Conviso One-herbisidin.

SMART-lajikkeita on ollut Suomessa kokeilussa muutamalla tilalla kahtena edellisvuonna ja tulokset ovat olleet hyviä rikkatorjunnan onnistumisen ja toteutuneen hehtarisadon osalta. Tänä keväänä ”kokeilua” laajennetaan ja noin 20 % koko sokerijuurikasalasta tulee olemaan kahta eri SMART-lajiketta.

Liettuassa konsepti oli jo edellisvuonna laajemmassa viljelyssä ja siellä uudella konseptilla päästiin jopa parempiin sokerisatoihin kuin perinteisillä lajikkeilla. Myös rikkatorjunnan kustannukset alenivat merkittävästi lohkoilla, joilla rikkapaineen tiedettiin olevan suuri.

Koska Conviso One on samaa tehoaineryhmää lähes kaikkien viljoille käytettävien pienannosaineiden kanssa, on resistenssin ehkäisystä huolehdittava erityisen tarkkaan. Myös Suomessa on pitkään viljakierrossa olleissa maissa havaittu paikoitellen pienannosaineita kestävää pihatähtimökantaa, johon Conviso One ei yksinään tehoa, vaan se suositellaan ruiskutettavaksi Betanal SE –valmisteen kanssa.

Intensiivisessä juurikaskierrossa olleissa lohkoissa resistenssistä ei kuitenkaan liene akuuttia riskiä, kunhan asian tiedostaa etukäteen. SMART-lajikkeita tilanneet viljelijät saavatkin (ainakin lähtökohtaisesti) tulevana kasvukautena poikkeuksellisen laadukasta neuvontaa, kun Sucroksen maatalousosaston lisäksi myös KWS:n edustajat vierailevat konseptia käyttävillä tiloilla.

Kylvöjä odotellessa!

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja