Ennen kun vetää sen kuuluisan herneen nenään tänä sometuohtumisen aikakautena, kannattaa hetki pohtia kannattaako. Kaikki on nimittäin kiinni näkökulmasta. Lapsena aina sanottiin, että mielipideasioista ei voi kiistellä, mutta eihän faktoistakaan kannata vääntää. Miksi ja mistä siis oikeastaan pahoitammekaan mielemme? Väitän että siitä, kun joku toinen ei ymmärrä näkökulmaamme tai me emme ymmärrä toisten näkökulmaa.

Maatalouden ympäristökeskustelu on jo turhan pitkään junnannut paikallaan, välillä jopa taantunut vain eri osapuolien syyttelyksi. Myönnettäköön, että syyttelylinjalle on helppo lähteä; valitaan vain haluttu näkökulma, pysytään tiukasti siinä ja vedetään överiksi. Lisäpisteitä uskottavuudessa saa siitä, jos mukaan onnistuu liittämään vielä muutaman tutkimuksen, liittyivät ne aiheeseen tai eivät.

Tuohtua voisi esimerkiksi seuraavasti;

Ruokavalion osuus yhden kuluttajan päästöistä on EU:n alueella noin 27 % (Tukker ym. 2009). Siis kuluttajan päästöistä. Joten hetkonen kuluttaja, sinähän se tässä olet, joka päästelee ilmaston pilalle ja rehevöittää vesistöt.

Maataloustuottajat kasvattavat pelloillaan merkittävää määrää biomassaa, joka sitoo hiilidioksidia ja valmistaa siitä auringon energialla sinulle ruokaa. Syksyn lähestyessä osa tästä kasvista sitten korjataan talteen ja käsitellään sinua kaupan hyllyllä miellyttävään pakettiin. Lopulta menet kotiin ja rouskutat kaiken tämän kovan työn kurkusta alas tai kiireissäsi ahmit ostokset jo kaupan pihassa edes kiinnittämättä makuun sen suurempaa huomiota. Samalla ruuansulatuksesi ansiosta vapautat suurimman osan tuon ruuan sitomasta hiilestä ja ravinteista, jotka on muuten levitetty pellolle vain ruokkiakseen sinut.

Ja ihan kun tämä ei riittäisi, sotket vielä jäteveden sellaisella lääke- ja kemikaalicocktaililla, että harva tahtoo enää kierrättää pellolleen lannoitteeksi näitä sinun kerran pilaamiasi ravinteita. Lisäksi mieti nyt sitä somekohun määrää, jos kävisi ilmi, että ruokasi onkin lannoitettu jätevedellä. Kuka nyt sellaista tahtoisi?

Näyttäisi siis siltä, että sinun, arvon kuluttaja, epäkunnioittavuudella ja röyhkeydellä ei ole mitään rajaa. Kaiken kukkuraksi heität vielä vuodessa 20-25 kiloa ruokaa menemään (Luke 2015). Siis aivan hyvää käyttökelpoista ruokaa roskiin vain siksi, että tänään ei huvittanutkaan syödä salaattia, koska kävit jo pitsalla. Samalla kun sovittelet iltapalaasi mikroon, kauhistelet sitä, kuinka maatalous pilaa maailman. Eli kehtaat vielä kääntää kaiken tuottajien syyksi. Kysynpähän vain, missä on oikeus ja kohtuus?

Todellisuudessa ruokaketju on huomattavasti monimutkaisempi, mutta tämä kelvatkoon esimerkiksi siitä, miten asioida voidaan vääntää ja kääntää, ymmärtää ja olla ymmärtämättä, eri näkökulmista. Lienee tärkeätä myös sanoa, että tarkoituksena ei ole kuluttajien syyttäminen. Eikä tuottajienkaan. Syyllisellä ei oikeastaan ole edes väliä, eikä turha vastakkainasettelu hyödytä ketään. Eteenpäin vievän keskustelun vuoksi olisi tärkeää pystyä huomioimaan asioiden moniulotteisuus. Niin päästään pohtimaan mitä me kaikki voisimme tehdä paremmin.

Joten, mitä jos ensi kerralla pohdittaisiin hetki muidenkin näkökulmia, ennen kun palkokasvi menee sieraimeen tai päre palaa? Moinen toiminta on nimittäin hirvittävää luonnonvarojen haaskausta.