Pienoinen myrsky yltyi kaurapuurolautasella viime syksynä, kun pari keskieurooppalaista kuluttajalehteä tekivät vertailua eri valmistajien aamiaistuotteista. Suomalaista tuotetta ei vertailussa ollut mukana, mutta muutaman tuotteen kauran alkuperämaaksi ilmoitettiin Suomi. Vilkas pohdinta syntyi siitä, kun muutaman tuotteen suomalaisesta kaurasta löytyi kemiallisia jäämiä. Jäämät tulkittiin aiheutuneen kasvusääteiden käytöstä. Toinen huomiota herättävä maininta oli korkea nikkelipitoisuus.

Pitääkö siis olla huolissaan?

Jäämät olivat pieniä ja kaukana EU:n asettamista rajoista. Nikkelille ei ole asetettu enimmäismäärärajaa. Ehkä ei siis tarvitse olla kovin huolissaan, koska laadultaan suomalainen raaka-aine täytti kirkkaasti lain vaatimukset.

Juttuja tulee ja juttuja menee. Toisaalta kauran vientiin panostetaan paljon ja suomalaisen kauran varaan on ladattu isoja suunnitelmia, sekä kansallisella tasolla että tietenkin yrityskohtaisesti. Silloin myös mielikuvahaitta on otettava vakavasti.

Kauran käyttö kasvaa, mutta niin kasvaa tuotantokin

Kauran elintarvikekäyttö kasvaa vahvasti monissa maissa. ”Suomi” uskoo, että meillä on mahdollisuus vastata osaltamme tähän kehitykseen viemällä jyviä ja tuotteita. Kauraa tuotetaan kuitenkin muuallakin ja elintarvikelaatuisen kauran viljelyyn panostetaan. Jos samaa laatua saa läheltä, niin pärjätäksemme kilpailussa meidän täytyy yhdessä päättää, mitkä ovat kilpailuvalttimme.

Pidetään se mistä on sovittu

Suomalaisen kauran maine on hyvä ja varmasti kestää pienet kolhut. Tärkeää on, että pidetään kiinni korkeasta laadusta ja sovituista toimintatavoista.

Kun viljakauppa tai viljelysopimus tehdään, ehdot hyväksytään molemmin puolin. Eli käytetään kasvinsuojeluaineita käyttöehtojen mukaisesti, sillä siten varmistetaan, että käyttö on turvallista viljelijälle, ympäristölle ja puuron syöjälle. Ja kun ollaan sovittu, ettei klormekvattikloridia (CCC) käytetä suurimokauran viljelyssä, niin se rajoitus täytyy hyväksyä, kun suurimokauran viljelyyn ryhtyy.

Nikkeliä on suomalaisessa maaperässä kohtuullisen paljon ja se siirtyy maasta kasvin kaikkiin osiin. Siitä johtuu, että nikkeliä löytyy suomalaisesta viljasta hieman enemmän kuin muualla tuotetusta. Nikkelipitoisuuteen on vaikeampi vaikuttaa, mutta jäämiä ei raaka-aineessa tarvitse olla, jos niin yhdessä päätetään.