Olet täällä

Vanha suola – ja kalkki – janottaa…

Olen kotoisin pieneltä lypsykarjatilalta, saanut maatalousalan koulutuksen sekä työskennellyt toistakymmentä vuotta Hankkijalla ja parikymmentä vuotta Nordkalkilla. Kun vanhempani luopuivat lehmistä, viljelin vielä kotitilani peltoja aika pitkään omiin nimiini. Minua voi siis mielestäni pitää aika lailla ”perusjunttina”, hyvässä ja pahassa.

Aikansa kutakin

Kun jäin aluemyyntipäällikön tehtävistä eläkkeelle nelisen vuotta sitten, oli aika vaikea tottua paikoillaan olemiseen. Enää ei tarvinnutkaan lähteä huomenna Savonlinnaan, sieltä Kristiinankaupunkiin ja ensi viikolla Ouluun.

Autoilua pimeillä ja liukkailla talvisilla teillä en sinänsä kaivannut, mutta kun työ koostui suurelta osalta asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden tapaamisista, koko se sosiaalisten suhteiden verkosto katosi. Tietysti myös Nordkalkin pienessä maanparannuskalkkiyksikössä oli vuosien mittaan syntynyt hyviä ystävyys- ja kaveruussuhteita.

No, ajan pyörän kuuluu tietysti pyöriä eteenpäin. Viikot täyttyvät nykyään kolmen kaukana toisistaan olevan kiinteistön talonmiestöillä, metsänhoidolla ja – tietysti – polttopuiden teolla. Minullekin on suositeltu ”halkoholistien” tukiryhmää, löytyy kuulemma netistä.

Onneksi tuossa vuosien saatossa syntyneessä tuttavaverkostossa eri puolella Suomea on monta, jotka ovat suunnilleen samassa elämäntilanteessa. Heidän kanssaan soittelemme, tapailemme ja teemme jopa joskus yhteisen hiihtoretken tai patikkamatkan.

Maatalous kiinnostaa edelleen

Näissä kaverikeskusteluissa ensimmäinen aihe on yleensä aina maatalous. Onko teillä päin kylvöt tehty, miltä näyttää orastuminen, sataako liikaa / liian vähän, mikä on satoennuste jne? Maaseudun Tulevaisuus täytyy tietysti lukea, että osaa ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin, mielellään vähän muitakin ammattilehtiä.

Korona on nyt harmillisesti häirinnyt elämää jo puolentoista vuoden ajan, kun mm. maatalousnäyttelyt on peruttu. Niissä tapasi aina alan tuttuja ja sai vähän päivittää omaa tietämystään.

Joku ulkopuolinen voisi sanoa, että aika puisevaa, eikö muita jutunaiheita löydy? Mutta kun näiden asioiden parissa on vuosikymmenten ajan puurtanut, ne pysyvät mielessä. Toki tuttavien kanssa käydään läpi myös henkilökohtaisia asioita: terveys (tai sairaudet!), lapset, lastenlapset jne,

Ja sen tulevaisuus

Tämä senioriporukka jakaa myös huolen maatalouden tulevaisuudesta.

Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana maatilojen keskikoko on kasvanut kymmenestä hehtaarista lähelle viittäkymmentä hehtaaria. Takavuosina peloteltiin sellaisella käsitteellä kuin sadan hehtaarin yksinäisyys. Se alkaa nyt olla jo aika lähellä.

Isojen tilojen viljelijöillä täytyy tietysti olla biologiset perusasiat hallinnassa, mutta yhä enemmän vaaditaan osaamista yrityksen johtamisessa. Kun maatilojen lukumäärä on alle 50000, se tarkoittaa myös sitä, että yhä harvemmalla suomalaisella on omakohtaista kokemusta ja näkemystä maataloudesta. Se taas näkyy hyvin julkisuudessa käytävässä maatalous- ja metsäkeskustelussa.

Näin vanhan maalaisen mielestä tuntuu välillä siltä, että eniten neuvoja saadaan Kehä III:n sisäpuolelta…

Kalkki jaksaa janottaa edelleen

Niin, se kalkki! Ajan vähintään kerran viikossa Isostakyröstä Alajärvelle eli lähes 100 kilometrin matkan pitkin Valtatie 16:a. Tuota tietä pitkin kulkee ainakin jonkin matkaa noin kaksi kolmasosaa Nordkalkin Vimpelin tehtaalta lähtevästä maanparannuskalkista.

Kalkitussesonkien aikana lyön itseni kanssa vetoa, montako kalkkikuormaa tällä kerralla tulee vastaan. Ja kun osa autoilijoistakin on edelleen tuttuja, täytyy välillä soittaa ja kysyä, onko pitkä tilauslista.

Maan happamuutta vastaan taistellaan siis vielä eläkkeelläkin!

Partner: 

Kommentit

Entinen kemiralainen

Olipa mukava lukea Mikon tilannepäivitystä. Paljon tuossa oli samoja asioita, joita itselläkin aikanaan tapahtuneen eläköitymisen jälkeen, on tapahtunut tai mielessä pyörinyt. Vierivä kivi ei sammaloidu, pitää hyvin paikkansa Mikon kohdalla. Jatkuvaa menestystä edelleen.