Kari Kiltilä
27.09.21

Viljamarkkina toimii sittenkin

Viljojen puinnit ovat aivan loppusuoralla ja ohrat on pääsääntöisesti puitu. Ohran sato on jäämässä pienimmäksi runsaaseen kolmeenkymmeneen vuoteen, Luken arvion mukaan noin 1,1 miljoonaan tonniin eli 22 % viimevuotista pienemmäksi. Myös useimmat viljaliikkeet ovat omien, eri puolilta maata saatujen, havaintojen perusteella päätymässä samaan suuruusluokkaan.

Viljojen puinnit ovat aivan loppusuoralla ja ohrat on pääsääntöisesti puitu. Ohran sato on jäämässä pienimmäksi runsaaseen kolmeenkymmeneen vuoteen. Luken arvion mukaan sato on noin 1,1 miljoonaa tonnia eli 22 % viimevuotista pienempi. Myös useimmat viljaliikkeet ovat omien, eri puolilta maata saatujen, havaintojen perusteella päätymässä samaan suuruusluokkaan.

Jos satoennustetta vertaa perinteiseen ohran kotimaiseen vuotuiseen tarpeeseen niin vaje on 250– 300 tuhatta tonnia. Vaje näkyy rehuohran ennätyksellisen korkealle nousseena markkinahintana. Suomen EU:n jäsenyyden aikana rehuohran markkinahinta ei ole koskaan ollut näin korkealla. Tämä osoittaa vain sen, että markkinat toimivat, vaikka sitäkin on joskus epäilty.

Nyt kotimaan hinta on selvästi korkeampi kuin rehuohran hinta suurimmissa Euroopan vientisatamissa.

Kun rehu- ja mallasohra ovat nyt kalliimpaa kuin muut viljat, jopa leipävehnää kalliimpaa, johtaa se automaattisesti ohran käytön merkittävään vähenemiseen tämän satovuoden aikana. Rehukäytössä niin tiloilla kuin rehuteollisuudessakin viljan kokonaistarve pienenee ja ohran käyttöä korvataan muilla viljoilla. Myös rehuviljan tuonti vaikuttaa todennäköiseltä tässä markkinahintatilanteessa.

Markkinat reagoivat ja viljatase tullee tasaantumaan tulevien kuukausien aikana. Tämän seurauksena myös markkinahinnat tulevat tasaantumaan ja kääntymään jossain vaiheessa laskusuuntaan. Mikä on se hetki, sitä ei vielä tiedä kukaan. Oma arvioni on, että markkinoiden korjausliike nähtäneen huomattavan paljon aikaisemmin ennen kuin tämä satovuosi loppuu juhannuksen jälkeisellä viikolla ensi kesänä.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja