Oikea kasvi, oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan

Viljelykierron monipuolistaminen on enemmän kuin tukipoliittinen velvoite – se on palapelimainen mahdollisuus. Kun viljelykasvit valitaan oikein, tilan taloudellinen vakaus ja ekologinen kestävyys vahvistuu. Ja kun osaset loksahtavat kohdalleen, sadon eteen uhratuista tuotantopanoksista saadaan irti koko hyöty ja vähän extraakin.
Se, että viljelykierto ja monipuolistaminen kuuluvat viljelijätukien perusvaatimuksiin, ehdollisuuteen, on saanut monet pohtimaan viljelykäytäntöjään. Perinteisillä viljavaltaisilla kasvintuotantotiloilla päänvaiva lienee mojovin. Mahdollisuuksia on kuitenkin runsaasti, jokaiselle löytyy varmasti sopiva yhdistelmä. Pyristele siis irti vanhoista malleista ja ota kaikki irti viljelyn monipuolistamisesta.
Esikasvilla merkitystä viiden tonnin viljasadon tavoittelussa
ProAgrian laskelmat kasvintuotannon taloudellisesta tuloksesta vuodelta 2024 ovat valmistuneet. Ne osoittavat, viljantuotannon häviävän erikoiskasveille. Tulevalle kaudelle 2025 tehtyjen ennakkolaskelmien ja hintanäkymien mukaan noin viiden tonnin sato kattaisi tuotannon kustannukset. Ehkä tälläkin perusteella kannattaa pohtia erilaisia viljelykasvivaihtoehtoja.
Erityiskasvien etuja viljelykierrossa
Yksipuolisen kierron tehokkaimpia katkaisijoita ovat mm. Trans Farmin erikoiskasvit, kannattavuuslaskelmien kesto-onnistuja kumina ja öljyhamppu. Niiden viljely onnistuu tavanomaisilla viljatilan koneilla eikä erityisiä koneinvestointeja tarvita.
Näiden roteva- ja syväjuuristen kasvien maata muokkaavat ominaisuudet ovat erityisen hyvät. Ne myös jättävät jälkeensä runsaasti orgaanista ainesta pieneliöstön ravinnoksi.
Sekä kuminalla että öljyhampulla on erinomainen esikasviarvo, jonka vaikuttaa jopa useamman seuraavan kasvukauden ajan. Sopimuksella tuotetulla sadolle on markkinakanavat valmiina.
Vaakakupissa enemmän kuin pelkkä sato
Viljelykiertojen suunnittelussa ei ole yhtä ainoa, oikeaa tapaa. Tavoitteet saavutetaan pitkäjänteisellä mutta mukautuvalla suunnitelmalla, joka on hyvä apuväline myös talouden hallinnassa.
Kaikki tietävät monipuolisuuden edut, niiden yhteisvaikutuksesta satojen määrä ja laatu paranevat, maan viljavuus paranee ja tilan taloudellinen vakaus vahvistuu.
Monipuolisuuden vaakakuppi on kukkuroillaan etuja yksipuoliseen viljelyyn verrattuna.
Viljelykierto on sijoitus tulevaisuuteen
Jos näin paljon hyvää on tarjolla, niin miksi meillä on edelleen yksipuolisia viljelykiertoja? Erilaisia esteitä ja haasteita voi latoa pöytään lähes koko tuotantoketjun varrelta. Väheksymättä niistä yhtäkään, kuinka usein keskiöön nousee lopulta viljelijän omat näkemykset ja tottumukset?
On totta, että monipuolistaminen ja viljelykierrot vaativat pitkäjänteistä suunnittelua suunnitelmassa pysymistä. Osaamistakin ehkä joutuu päivittämään. Lyhyellä tähtäimellä pikavoittoja saavutetaan esikasviarvon hyödyntämisellä, pitkässä juoksussa hyödyt tuloutuvat maan kasvukunnon kohentumisessa, maatilan riskien hallinnassa ja kestävän tuotannon vahvistamisessa.
Jokaiselle tilalle löytyy sopiva yhdistelmä – se voi vaatia hieman kokeilua ja suunnittelua, mutta lopputulos palkitsee. Oikea kasvi, oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan on viljelyn resepti, joka ei petä.
Trans Farmilla tehdään jo vauhdilla sopimuksia kuminasta ja öljyhampusta vuodelle 2025. Ota yhteyttä netin kautta tai soita toimiston numeroon 019 779 620, niin pistetään sopimukset kuntoon!
Kommentit