Olet täällä

2017

Käyttäjän Kati Lassi kuva
Kati
Lassi
Maanantai
27/03/2017

Ilmastonmuutoksen myötä viljelyolosuhteet muuttuvat myös Suomessa ehkä paljonkin tulevina vuosikymmeninä. Kuten kaikki muutokset yleensä, myös ilmastonmuutos tuo mukanaan haasteiden lisäksi myös uusia mahdollisuuksia. Ilmastonmuutoksen sopeutumiseenkin liittyen maataloussektorin eri toimijoiden on tarve toimia nyt - yhdessä ja ennakoivasti.

Käyttäjän Kari Kiltilä kuva
Kari
Kiltilä
Maanantai
20/03/2017

Viljamarkkinoiden kehittymistä tulee seurata koko ajan. Suunnitelmia voi tarkentaa markkinanäkymien mukaan aina siihen saakka kun kylvökoneen vantaat lasketaan huhti-toukokuussa muokattuun peltoon.

Käyttäjän akselsson kuva
Kalle
Erkkola
Tiistai
14/03/2017

Kilpailu on kovaa niin urheilukentillä kuin taloudessakin. Urheilussa kilpailijoiden määrittäminen on helppoa. Maataloustuottajan osalta kilpailijan määrittäminen onkin sitten jo paljon vaikeampaa. Onko se naapuri ja siinä samalla kaikki muut kotimaiset tuottajat? Yleensä pahin kilpailija on kuitenkin tuontielintarvike.

Käyttäjän VolvoV70 kuva
Virpi
Saksa
Maanantai
06/03/2017

Maalaji vaikuttaa lähes kaikkiin viljavuustutkimuksen mittaustuloksiin, sillä viljavuusluokat muodostetaan maalajiryhmien mukaisesti. Tästä syystä oikein tehdylllä maalaji- ja multavuusmäärityksellä on suuri merkitys.

Käyttäjän Markku Laak kuva
Markku
Laak
Maanantai
20/02/2017

Digitalisaatio on päivän trendisana, jonka eteneminen avaa uusia mahdollisuuksia elintarviketeollisuudelle mm. ajantasaisen tiedon keräämiseen eri lähteistä päätöksenteon tueksi, niin maatiloilla kuin muissakin elintarvikeketjun yrityksissä. Digitalisaation kehittyminen auttaakin tekemään oikeita päätöksiä ajallaan ja tehostamaan toimintaa sekä parantamaan liiketoimintaa. Tähän artikkeliin on koottu kolme keskeistä hyötyä, jotka digitalisaatio tuo elintarvikeketjulle:

Käyttäjän janlaine kuva
Janne
Laine
Tiistai
14/02/2017

Punahomeita ei kasvustoon tullut kasvukaudella 2015 vaikka vuosi oli sateinen. Olisiko lopulta ollut niin, että kesä 2015 oli sen verran viileä etteivät punahomeita tuottavat fusarium-sienet yltyneet tuottamaan toksiineita kuten DON:a.

Käyttäjän Mika Erkkilä kuva
Mika
Erkkilä
Maanantai
06/02/2017

Maatalous on aina ollut muutosten kourissa ja maailman nykymeno tulee vaikuttamaan meille tuttuun elinkeinoon seuraavan kymmenen vuoden aikana ehkä voimakkaammin kuin koskaan. Maapallon väestö kasvaa hurjaa vauhtia, ruokaa syödään entistä enemmän, terveellisyyden merkitys korostuu ja teknologia tekee viljelystä entistä tarkempaa ja analyyttisempaa.

Käyttäjän heikkiikavalko kuva
Heikki
Ikävalko
Tiistai
31/01/2017

Mitä tuumaisit sellaisesta ideasta, jonka avulla voisit säästää ja ansaita yhtä aikaa? Kyseessä olisi tuote, jota käytettäisiin eläinten ruokinnassa. Se toimisi kaikentyyppisissä ruokintaratkaisuissa, ja soveltuisi niin lihanautojen kuin lypsylehmienkin ruokintaan.

Käyttäjän JormaLähetkangas kuva
Jorma
Lähetkangas
Keskiviikko
18/01/2017

Mark Twain on tokaissut joskus viisaasti ”Osta maata, sitä ei valmisteta enää.” Tuo lause pitää sisällään paljon viisautta, mutta pidetäänkö tuosta viisaudesta kiinni jo turhankin kovasti?

Käyttäjän MPe kuva
Maria
Pekkala
Tiistai
17/01/2017

Tänä vuonna keskitytään satotasoihin.

Sivut