Susanna Vehkaoja
27.02.12

Kokemuksiani naudanlihatuotannosta

Ajatukset ovat palanneet viime päivinä usein kymmenen vuoden taakse. Silloin alkoi elämässäni uusi jakso, jonka jälkeen päiväni ovat täyttyneet tehokkaasti naudalla ja erityisesti emolehmillä.

Ajatukset ovat palanneet viime päivinä usein kymmenen vuoden taakse. Silloin alkoi elämässäni uusi jakso, jonka jälkeen päiväni ovat täyttyneet tehokkaasti naudalla ja erityisesti emolehmillä. Muistan hyvin silloisen A-Tuottajien Suunnitelmallinen naudanlihantuotanto-hankkeen tavoitteet ja erityisesti ne kommentit, joiden mukaan tavoitteemme olivat liian suurelliset. Tuo hanke opetti meille koko hankeporukalle paljon. Tärkein niistä minulle oli tiimityöskentely ja naamatusten töitä yhdessä tekeminen. Sitä ei minusta korvaa koskaan mikään sähköposti tai muu etäväline. Ja ehkä siksi me saavutimme tavoitteista suuren osan. Paras päätös oli koota monivuotisen hankkeen aikana kootut materiaalit kirjaksi. Suunnitelmallinen naudanlihantuotanto-kirjaa on vielä myynnissä. Siitä on otettu useampi painos. Ruotsinkielinen painos on jaettu loppuun, mutta siitä olen edelleen oikeasti ylpeä.

Olen viime aikoina kaivannut ensimmäisen nautahankkeeni aikaista tekemisen meininkiä myös investointien suunnittelun puolella. Aika moni rakennusluonnos jämähtää paikoilleen eikä muutu pääpiirustuksiksi. Ymmärrän kyllä syyt, mutta näin hitaasti emme Suomen maassa voi edetä tai naudanlihantuotantomme hoitaa joku muu. Kymmenen vuotta sitten teimme töitä, että emolehmien määrä nousisi ja korvaisi vähenevät lypsylehmien vasikat. Kukaan ei uskonut, että tämä korvaaminen onnistuisi niin hyvin kuin nyt on tapahtunut, mutta nyt emme voi tuudittautua edellisen emolehmäbuumin tuloksiin vaan tarvitsemme suuren lisäyksen emolehmämäärään. Kartat esiin ja laidunmaita etsimään! Emolehmät eivät ole ahtaiden paikkojen eläimiä.

Atrialla uskotaan edelleen kotimaiseen naudanlihantuotantoon. Sen turvaamiseksi olemme tehneet töitä pitkäjänteisesti, ja samalla linjalla aiomme jatkaa. Haluamme olla suomalaisen lihantuottajan kumppani myös tulevaisuudessa

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja