Aurauskaluston ainakin taajamissa tehtävä työnsä ennen seitsemää aamulla, mutta ennen kuutta ei saa tulla kolistelemaan. Helsingin Sanomissa on myös julkaistu muutama kannanotto sen puolesta, kenet tulisi lain voimalla velvoittaa lumen luontiin. Yhteistä ehdotuksille on vain se, ettei ehdottaja itse kuulu tähän velvoitelapiovien ryhmään.

Uutta vuotta juhlittiin monin paikoin Suomea ilman sähköä. Asiassa oli se hyvä puoli raketit pääsivät oikeuksiinsa. Oikeus ei sen sijaan kovin hyvin toteutunut niiden kohdalla, joiden elinkeinolle koitui tappioita esimerkiksi siksi, että maito lämpeni tankissa tai sitä ei koskaan tankkiin saatukaan.

Paremmin tietävät ovat aina osanneet sanoa, kuinka tällaisiin tilanteisiin tulee varautua. Varaava takka tai leivinuuni tai puuhella pitäisi löytyä joka asumuksesta, itsekin allekirjoitan tämän. Paristokäyttöinen radio, taskulamppu, kynttilä ja villasukat ovat myös yksilötasolla erinomaisia, ratkaisuja, joiden puuttuminen käden ulottuvilta kielii henkisen urbanisoitumisen tuomasta aineellisesta degeneroitumisesta.

Jotkut suosittelevat myös retkikeitintä sekä säilykkeitä tai kuivamuonaa, jotta perheen ruokahuolto turvataan vaikeissa oloissa. No jaa, taitaisi nuo kaikki löytyä itseltänikin, mutta eihän tässä nyt sentään olla viikkokaupalla saarroksiin jäämässä. Ja onko ihmisen välttämätöntä saada jokainen ateriansa lämmitettynä?

Ruokahuollosta ainakin itseni on vaikea olla huolissaan, kun jääkaappi on täynnä ruokaa, joka kaiken lisäksi alkaa kohta pilaantua. Ja pakastimessa on lisää ruokaa. Pakasteiden sulaminen herätti monissa huolta. Useimmiten huoli oli aiheeton. Jos miettii, kauanko kiloinen hirvipaisti kestää sulaa tiskipöydälle nostettuna, voi suorittaa pientä mielikuvaharjoitusta siitä, kauanko 500 kg samaa tavaraa kestää, jos se on tiiviisti pakattuna lämpöeristettyyn konttiin. Ja sen verranhan sitä on, jos on vahinkoilmoituksia uskominen. Ei muuta kuin pää kylmänä ja kansi kiinni, jos ei katkos montaa päivää kestä.

Aggregaatti on välttämätön laite useimmilla kotieläintiloilla, miksei muuallakin. Sen käyttöä kannattaa testata jo ennen sähkökatkosta. Itse istuin kunnanvaltuuston kokouksessa kynttilänvalossa Hannu-myrskyn katkaistua sähköt. Kunnantalolla oli vain muutaman vuoden ikäinen aggregaatti, mutta sitä ei neljä tuntia kestäneen kokouksen aikana saatu vielä toimintaan. Saatiinko edes paketista ulos. Toivottavasti kotieläintilallisten varavoimalat olivat paremmassa valmiudessa.

Varsin nopeasti tällaisten katastrofien iskiessä alkaa syyllisten etsiminen. Ilmoittautuu myös iso joukkoa väkeä, jotka ovat aina tienneet ja jo vuosia sanoneet, miten sään aiheuttamat sähkönjakelun ongelmat olisi helposti estettävissä. Edustavimmasta päästä ideoita on ollut esillä Helsingin Sanomien Mielipide-sivuilla.

Esimerkiksi Pertti Korpela Riihimäeltä ehdotti, että maanomistajat velvoitettaisiin pitämään omistamillaan maa-alueilla sijaitsevat sähkölinjojen ympäristöt raivattuina 30 metrin leveydeltä. Maanomistajatkin hyötyisivät, koska voisivat myydä raivauksista kertyneen puutavaran.

Siis sen jälkeen, kun maanomistajat on vastentahtoisesti velvoitettu ottamaan mailleen sähkölinjoja, heidät pakotetaan vielä pitämään ne kunnossa. Mielenkiintoinen visio varsinkin, jos asuu itse Helsingissä ja omistaa metsä Kuhmossa. Palkkioksi saa myydä omia puitaan, joita tosin ensimmäisen raivauksen jälkeen siellä ei koskaan enää ole, mikäli alue pidetään avoimena. Korpela ei sentään esittänyt, että kielletään samalla maanomistajia myymästä maitaan, mutta sehän ei olisi enää tarpeen, sillä kukapa noin rasitettuja metsiä huolisikaan. Perinnön kautta velvoite sen sijaan siirtyisi mukavasti sukupolvelta toiselle. Aikana, jolloin maaorjuus ei ole Euroopassa ole ollut muotia enää vuosikymmeniin, ehdotus on raikas ja ennakkoluuloton. Mutta miksi jäädä puolitiehen?

Yhtälailla kaikki, joiden maiden läpi on joskus vedetty tie, voitaisiin velvoittaa huolehtimaan kyseisen tien kunnossapidosta: aurauksesta, hiekoituksesta, päällysteen korjaamisesta ja kenties liikenteen valvonnastakin kukin omalla osuudellaan. Edelleen kaikki vesialueiden omistajat voitaisiin velvoittaa ylläpitämään veneväyliä ja rantaviivan haltijat rakentamaan vierasvenesatamia sekä kalanperkuupaikkoja. Korvaukseksi ahkeroinnista he saisivat tuloja myymällä laiturinsa, sillä se jäisi vierasvenesataman alle, ja oman veneensä, koska sille ei olisi enää parkkipaikkaa. Eihän vierasvenesatama ole tarkoitettu vakituisen asukkaan vakituiseksi kotisatamaksi.
Itse kuitenkin näkisin mieluummin niin, että sähkön käyttäjät velvoitettaisiin pitämään linjat kunnossa. Jos jokaista kilowattituntia kohti pitäisi raivata linjaa 10 cm:n matkalta, pysyisivät linjat auki ja ihmiset hyvässä kunnossa. Sähköyhtiöt voisivat näin säästämillään varoilla maksaa edes tyydyttäviä korvauksia maankäytön estymisestä linja-alueella. Mutta ei.

Joku toinen neropatti, jonka nimen olen jo unohtanut, ei halunnut rajoittaa työvelvoitetta koskemaan vain omistavaa luokkaa. Hänen ehdotuksessaan ”maanviljelijät, metsurit, metsäkoneenkuljettajat ja muut metsäalan ammattilaiset” pitäisi lakisääteisesti velvoittaa raivaustöihin heti tällaisten myrskyn aiheuttamien sähkökatkosten jälkeen.

Sähköyhtiön pihalla, korkeassa polviasennossa odottaisivat hälytyskomennuskunnan miehet ja naiset ohjeita. Siellä olisivat tasa-arvoisina kylän suurimman ja pienimmän tilan isännät ja kaiketi emännätkin. Heille seuraa tekisivät moto-kuskien ja harvalukuisten metsureiden lisäksi Metlan tutkijat, Yliopiston metsätieteiden professorit ja lukuisat MMM:n metsäosaston virkamiehet sun muut asiantuntijat.

Sitä kirjoittaja ei paljasta, olisiko tällä porukalla moottorisahat, kypärät, tolppakengät ja linjapihdit oltava omasta takaa, tarjottaisiinko heille varusteet ihan toimeksiantajan puolesta. Ja kuka heidät haluaisi vakuuttaa?

Teppo Raininko