Olet täällä

Tunteella, tuurilla vai tuottoa punniten?

Lueskelin hiljan Metsäntutkimuslaitoksen tuoreimpia tilastoja suomalaisten luonnossa liikkumisesta. Tutkimusten mukaan yli kaksi kolmasosaa suomalaisista harrastaa metsässä kävelyä ja yli puolet meistä marjastaa tai kesämökkeilee. Lähes kaikilla on jonkin metsään liittyvä harraste.
Luonnossa – etenkin metsässä – vietetään siis paljon aikaa.
Joka kymmenes suomalainen tekee vuosittain myös metsänhoitotöitä. Luku on merkittävä, kun ottaa huomioon että vajaa viidesosa suomalaisista omistaa metsää.
Vuosi vuoden perään moottorisahan pärisevät palstoilla, vaikka polttopuut saisi helposti läheiseltä huoltamolta ja metsänraivuumatkalle tulee monelle matkaa kymmeniä tai satoja kilometrejä.
Suuri osa meistä selvästi yhä kaipaa metsätöiden tarjoamaa hyötyliikuntaa ja tunnetta konkreettisesta tekemisestä. Ja jotenkin se koivuryteikössä tukehtuvan raivaussahan kanssa taistelu antaa perspektiiviä kvartaalitaloudessa painimisen rinnalle... Terästä tippuneen ruuvin metsästys viimeistään saa unohtumaan työasiat. Ja tuntuuhan se takassa palava puukin jotenkin arvokkaammalta, kun se on sentään omasta metsästä haettu!
Tutkijat Japanissakin ovat sen tieteellisesti todenneet; parinkymmenen minuutin oleilu metsässä laskee verenpainetta, vähentää elimistön stressihormonien määrää, ja saa hengityksen kulkemaan kevyemmin.
Kaikki eivät varmasti ajattele hoitavansa samalla aktiivisesti omaa varallisuuttaan.
Moni on huomannut metsän kasvavan myös ikään kuin itsestään. Ainakin lasten ja lastenlasten näkökulmasta on kuitenkin merkitystä, kasvaako metsä itsekseen vai hoidetaanko sitä metsää.
Ajatellaan asiaa vaikka muutaman esimerkin kautta: Jos metsänhoito on jäänyt vähälle, voi eteläsuomalaisesta männiköstä ajatella saavansa päätehakkuussa sata mottia tukkia ja sataviisikymmentä tukkia kuitupuuta. Metsän arvo päätehakkuussa on tällöin jotakuinkin 7000 euroa hehtaarilta. Metsää hoitaminen voisi kasvattaa tukkipuun osuutta päätehakkuussa esimerkiksi viidelläkymmenellä kuutiolla. Loppumaksussa tämä merkitsisi helposti paria tuhatta euroa, mikä ei ole ihan merkityksetön summa.
Metsän ikääntyessä siihen sitoutuu enemmän pääomaa ja samalla kasvuisimmankin puuston kasvutuotto alenee. Jos metsäpääomalle ei aseta tuottovaatimusta, päätehakkuun ajankohta tyypillisesti siirtyy tulevaisuuteen. Kun odotellaan kyllin kauan, vuotuinen arvokasvu kääntyy negatiiviseksi. Vuosien tai vuosikymmenten odotus ei palkitse taloudellisesti.
Metsää kannattaisi hoitaa samoin kuin muutakin omaisuutta – suunnitelmallisesti ja tuottoa punniten. Metsänomistus on ennen kaikkea valintojen tekemistä. Eihän mummolta perittyä asuntoa Helsingin keskustassakaan jätetä vuosikymmeniksi oman onnensa nojaan.
Päätehakkuuikäisen metsän arvo on siis usein yli 10 000 euroa hehtaarilla. Tällaisia metsiä on viime aikoina mennyt nurin monilla alueilla myrskyjen ja lumen vaikutuksesta. Asiantuntijoiden mukaan metsätuhot ovat ilmastomuutoksen myötä yleistymässä. Yllättävän moni metsänomistaja luottaa yhä tuuriin, vaikka yhden tukin hinnalla vakuuttaisi Pohjolan laajimmalla turvatasolla noin 16 hehtaaria metsää. Vain puolet suomalaisista yksityismetsistä on vakuutettu.
Kevään lähestyessä moni suunnittelee istutuksia. Ne kannattaa tehdä mahdollisimman pian hakkuiden jälkeen ja teettää kunnon maanmuokkaus ennen sitä. Taimikon kuulumiset kannattaa myös tarkistaa säännöllisesti. Taimistakin kasvaa aikanaan arvokasta varallisuutta.
Metsä on arvokasta omaisuutta. Katso www.op.fi/metsä ja pohdi mitä sinä voisit tehdä metsävarallisuutesi hoitamiseksi.
Antoisia kevätkylvöjä ja -istutuksia toivotellen!

Elina Antila,
kehityspäällikkö, metsänomistaja
OP-Pohjola

Kommentit