Juha Helander
02.06.14

Osuuskaupasta vakuutuksia ja lainaa?

Kesäkuun alusta LähiTapiolan yksityistalouden vakuutukset tuottavat S-ryhmän Bonusta. Maatila-asiakkaiden osalta tämä merkitsee Bonuksen kertymistä henkilötunnuksen alle tehtyjen maatilavakuutusten yksityistalouden vakuutuksista.

Suurimmat bonuskertymät syntyvät yksityistalouden ajoneuvoista, lemmikeistä ja henkilövakuutuksista. Saadakseen vakuutusmaksuista Bonusta, on vakuutukselle merkityn maksajan rekisteröitävä asiakasomistajuutensa LähiTapiolaan. Rekisteröinnin voi tehdä verkossa, puhelimitse tai toimistossa.

Bonusyhteistyö on osa laajempaa yhteistyötä, jolla arvopohjaltaan samankaltaiset, asiakasomisteiset firmat hakevat huomattavan tiivistä kumppanuutta. Myös alueellinen organisoituminen yhdistää; sekä S-ryhmä että LähiTapiola-ryhmä koostuvat paristakymmenestä itsenäisestä osuuskaupasta tai alueyhtiöstä. Jatkossa on odotettavissa tiivistyvää alueellista näkymistä ja yhteistyömuotoja. Sekä S-ryhmä että LähiTapiola-ryhmä ovat halunneet hajottaa päätöksenteon ja osin pääomatkin maakuntiin. Puoli vuotta sitten siirrettiin koko Tapiolan entinen vapaaehtoisten vakuutusten vakuutuskanta alueyhtiöihin. Siellä asiakkaista koostuva hallinto tekee päätökset varallisuuden käytöstä ja toiminnan kehittämisestä.

Kuinka pitkälle tämä yhteistyö sitten johtaa? Saako jatkossa osuuskaupasta vakuutuksia tai lainaa? Siihen suuntaan mennään, mutta ei ainakaan vielä kaupan kassalta. Suurempien S-ryhmän palvelukeskittymien yhteyteen tulee LähiTapiolan palvelupisteitä, joista erikoistuneet myyjät palvelevat asiakkaan mm. kaikissa vakuuttamiseen liittyvissä tilanteissa. Samalla kauppareissulla voidaan asiat hoitaa kuntoon, ellei asiakas halua toimia verkossa.

Myös pankkipalveluiden osalta siirryttiin keväällä uuteen vaiheeseen. S-pankki ja LähiTapiola-pankki yhdistivät voimansa. Tämä merkitsee entistä vahvempaa pankkitoimijaa. S-ryhmän verkosto varmistaa pankin kaikkien palveluiden tarjonnan koko maahan. Maatilayrittäjän erityiset pankkipalvelut varmistetaan siten, että maatilarahoittamiseen erikoistuneita asiantuntijoita on S-pankilla tällä hetkellä eri puolilla Suomea. Näiden asiantuntijoiden kautta selviää vaikeimmatkin tapaukset, sillä uusiutunut S-pankki on ilmoittanut olevansa kiinnostunut taloudellisesti terveiden suurienkin maatilojen rahoittamisesta.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja