Taloussokeripusseilla juhlistetaan 100-vuotiasta

Suomen Sokerin 100-vuotisjuhlan kunniaksi sokerihyllyyn ilmestyy menneiltä vuosilta tuttuja kuoseja.

Suomalaisen sokeriteollisuuden juuret ulottuvat 1700-luvun puoliväliin asti, kun ensimmäinen sokeripuhdistamo aloitti toimintansa Turussa. Suomen itsenäistymisen aikaan puhdistamoja oli kuusi, ja ne yhdistyivät Suomen Sokeriksi vuonna 1918.

Suomen Sokerin 100-vuotisjuhlan kunniaksi sokerihyllyyn ilmestyy menneiltä vuosilta tuttuja kuoseja. Sokerityttö-pakkaus jäljittelee vuonna 1956 kauppoihin tullutta pakkausta. Tuolloin kaikki sokeriperheen pakkaukset uudistettiin tunnistettavaksi kokonaisuudeksi, jonka yhdistävänä tekijänä toimi Sokerityttö-kuvitus. Sokeritytöstä muodostuikin tuolloin Suomen Sokerin symboli.

“Toppa”-pakkaus on perujaan vuodelta 1961, jolloin mainospiirtäjä Arto Saukkonen Lappeenrannasta voitti Suomen tuohon mennessä suurimman pakkaussuunnittelukilpailun. Kilpailuun saapui yli 208 pakkausehdokasta, joista jury palkitsi kolme. Voittaja kuittasi palkinnokseen 350 000 markkaa, ja pakkauslinja otettiin käyttöön koko sokerituoteperheeseen vuoden 1962 aikana.

Marjakuosinen sokeripakkaus otettiin käyttöön 1990-luvun alussa. Tuolloin valkaisematon paperi oli uutta, ja myös alkuperäisen Marjat-sokeripakkauksen pussipaperi muutettiin ruskeaksi. Marjat viestivät sokerin luonnollisesta alkuperästä sekä sen käytöstä muun muassa marjojen säilönnässä. Marjateema ja luonnollisuus ovatkin näkyneet pakkauksissa tästä lähtien.

Sokerityttö- ja Toppa-pussien pakkaus aloitettiin ensimmäisenä, ja näitä alkaakin jo näkyä kaupoissa pikku hiljaa. Sokerityttöä on pakattu myymälälavoille ja sitä tulee suurempien kauppojen valikoimiin. Toppaa on pakattu 10 kilon umpikääreeseen, ja se näkyy pienempien kauppojen tuotevalikoimassa. Marjat-kuosiin suomalaista taloussokeria pakataan kesällä marjojen kuumimpaan sesonkiaikaan.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja