Sokerin maailmanmarkkinoilla myllertää – Sucroksen ja MTK:n yhteinen tavoite on suomalaisen sokerintuontannon lisääminen

Sokerin ylituotannon ennustetaan vihdoin taittuvan maailmarkkinoilla ja kääntyvän paikoin jopa lievään alituotantoon.

Sokerin ylituotannon ennustetaan vihdoin taittuvan maailmarkkinoilla ja kääntyvän paikoin jopa lievään alituotantoon. EU:ssa kiintiöiden poistuminen aiheutti ylituotannon ja hintojen romahtamisen, jonka ennustetaan jatkuvan vielä ainakin alkaneen markkinavuoden ajan. Sokeriteollisuuden kannattavuudessa on haasteita koko Euroopassa.

Sokerikiintiöiden päätyttyä sokerin hinta putosi Euroopassa 35 %. Myös Suomen hintataso on alentunut merkittävästi. Sucroksella käynnistettiin muuttuneen tilanteen takia sopeuttamistoimenpiteet vuosi sitten. Tähän mennessä toiminnasta on löydetty ja toteutettu viiden miljoonan euron edestä tehostamismahdollisuuksia. Osa näistä säästöistä toteutui jo juuri päättyneellä tilikaudella ja loput toteutuvat maaliskuussa alkaneella tilikaudella.

Merkittävä tekijä suomalaisen sokeritoimialan kannattavuuden parantamisessa on Säkylän sokeritehtaan tuotannon kasvattaminen.

- Nykyisellä tuotantomäärällä on erittäin vaikea olla kilpailukykyinen Euroopan sokeritoimialalla, sillä pidemmän kasvukauden maissa sato on suurempi ja tehtaan tuotantokausi lähes kaksi kertaa pidempi kuin meillä, toimitusjohtaja Matti Sipilä sanoo.

Tuotantomäärän kasvu parantaa kustannustehokkuutta ja parempi kustannustehokkuus mahdollistaa korkeamman jakovaran. Suuremmasta sokerijuurikkaan viljelypinta-alasta ja sokeritehtaan tuotantomäärästä hyötyvät myös viljelijät, ja siksi MTK ja Sucros panostavat nyt yhdessä juurikasalan kasvattamiseen.

- Suomalaisen sokerintuotannon lisääminen on MTK:n ja meidän kirkas yhteinen tavoite. Meillä on jo markkina ja tehdaskapasiteetti olemassa 100 miljoonalle kilolle kotimaista sokeria, ja kuluttajille kotimaisuus tuo lisäarvoa, Matti Sipilä sanoo.

Päivitetty toimialasopimus tukee kasvua

Sucroksen lähtökohta on, että sokerijuurikas on viljelijälle yksi kannattavimmista viljelykasveista. Tämän takia se myöntyi MTK:n toiveisiin, kun toimialasopimukseen tehtiin päivityksiä.

- MTK viljelijöiden edustajana toivoi, että siirrymme hallinnolliseen listintään, nostamme tilahinnan etäisyyttä 10 kilometrillä 145 kilometriin ja mahdollistamme omakuljettajille kuormauksen ilman puhdistusta. Nämä olivat viljelijöille tärkeitä asioita, joihin päätimme suostua, Matti Sipilä sanoo.

Sokerintuotannon kasvaminen ja viljelijän oman sopimusalan nostaminen kasvattavat viljelijän tilipussia. Lisäksi mentorointipalkkion kautta viljelijän on mahdollista nostaa sokeritoimialasta saatavaa tuloaan.

- Mentorointisopimus on edelleen voimassa ja jokaiselle viljelijälle, joka tuo mukaan vähintään 10 hehtaarin uuden viljelijän, on luvassa 2000 euron palkkio, MTK:n sokerijuurikasvaliokunnan jäsen Antti Lavonen muistuttaa.

Uusia sokerijuurikkaan viljelysopimuksia on tällä hetkellä tehty tulevalle kasvukaudelle 34 kappaletta. Mukaan pääsee aina kylvöille saakka.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja