Teppekille poikkeuslupa porkkanakempin torjuntaan

Tukes on myöntänyt Teppekille hätäluvan porkkanakempin torjuntaan porkkanalla. Teppekin varsimainen käyttö kattaa esimerkiksi perunan ja useammat viljat.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on myöntänyt Teppekille poikkeusluvan porkkanakempin torjuntaan porkkanalla. Lupa on voimassa 23.5-19.9.2022 välisenä aikana

Ensimmäinen ruiskutus tehdään heti, kun kasvustossa havaitaan tuholaisia. Käsittely voidaan tarvittaessa uusia aikaisintaan 14 vuorokauden kuluttua ensimmäisestä ruiskutuksesta. Teppekiä voidaan ruiskuttaa maksimissaan kaksi kertaa kasvukauden aikana. Käyttömäärä on 0,14 kg valmistetta/ha ja vesimäärä 200-400 l/ha. Teppekin varoaika käytettäessä porkkanakempin torjuntaan on 21 vrk. Käytä Teppekiä osana normaalia porkkanakempin torjuntastrategiaa, jossa vuorotellaan eri vaikutustavan omaavia valmisteita.

Teppekin varsinainen rekisteröinti kattaa kirvojen torjunnan omenalta, päärynältä, perunalta, sokeri- ja rehujuurikkaalta, rukiilta, ruisvehnältä, syys-, kevät- ja spelttivehnältä, kauralta sekä syys- ja kevätohralta.

Lisäksi Minor use -käyttökohteita ovat: Kirvojen ja jauhiaisten (myös etelänjauhiainen (Bemisia tabaci)) torjuntaan kasvihuonekurkulta (Cucumis sativus), kesäkurpitsalta (Cucurbita pepo), tomaatilta (Solanum lycopersicum) ja munakoisolta (Solanum melongena) kasvihuoneessa sekä koristekasveilta kasvihuoneessa ja avomaalla. Kirvojen torjuntaan valkokaalilta ja ruusukaalilta sekä tuoreena korjattavalta/käytettävältä herneeltä ja palkoineen korjattavalta herneeltä ja pavulta avomaalla.

Lisätietoja Teppekistä löytyy Nordisk Alkalin nettisivuilta.

Teppeki on saatavilla Hankkijan, Lantmännen Agron ja Viljelijän Bernerin valikoimista.

Varmista kasvinsuojeluaineen turvallinen käyttö. Lue aina pakkausmerkinnät ja tuotetiedot ennen käyttöä.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja