Rikkakasviaine Lentagran WP sai hyväksynnän korianterille – Hyödynnä sen tehot myös kuminalle

Rekisteröinnin ansiosta korianterin rikkakasviaineiden valikoima laajenee, mikä tuo lisää mahdollisuuksia rikkakasvien torjuntaan. Lentagran WP tuo tehoa erityisesti savikan, mustakoison, mataran ja pillikkeen torjuntaan.

Korianterin viljelijöille Lentagran WP:n minor use -rekisteröinti on merkittävä asia, arvioi Nordisk Alkalin Suomen maavastaava Erik Lindroos.

”Lentagran WP tuo lisää tehoja savikkaan, pillikkeeseen ja varsinkin mataraan sekä mustakoisoon”, hän kertoo.

Tänä keväänä korianterin hyväksyttyjen rikkakasviaineiden valikoima laajenee kahdesta neljään. Yhdessä ne tuovat Lindroosin mukaan lisää mahdollisuuksia monipuolisen ruiskutusohjelman ja tankkiseosten tekoon sekä tehokkaaseen rikkakasvien torjuntaan.

”Lentagran WP:n vahvuus on se, että sillä voidaan täsmätorjua varsinkin savikkaa, mustakoisoa, pillikettä ja mataraa”, hän kertoo.

Tuotevalikoiman laajenemisen taustalla on yhteistyö. Lindroos kertoo, että kiitos kuuluu erityisesti korianteriteollisuudelle. Caraway Finland on vienyt eteenpäin korianterin viljelyä, ja yhteistyössä MTK:n ja kasvinsuojeluainefirmojen kanssa rikkakasvien torjunta-aineiden valikoimaa saatiin laajennettua.

Milloin Lentagran WP:tä käytetään?

Lentagran WP on lehtien kautta vaikuttava, kosketusvaikutteinen rikkakasviaine, joka tehoaa parhaiten rikkakasvien ollessa pieniä ja hyvässä kasvussa. Käsittely tehdään jo itäneisiin rikkakasveihin viljelykasvin kylvövuonna. Lentagran WP sopii käytettäväksi korianterin lisäksi muun muassa kuminalle.

”Erikoiskasveilla tärkeää on huomioida, että ruiskutus osuu oikeaan aikaan. Rikkakasvien tulee olla yhä pieniä ja viljelykasvin sen kokoinen, että se kestää herbisidejä”, Lindroos kertoo.

Paras teho saavutetaan, kun rikkakasveilla on maksimissaan 2–4 lehteä. Käsittelyn jälkeen voi kulua 5–10 päivää ennen kuin rikkakasvit alkavat lakastua.

Korianterilla Lentagranin käyttömäärä on 0,25–0,75 kg/ha. Suositeltavaa on tehdä tankkiseos Goltix WG-tuotteen kanssa, jolloin Lentagranin käyttömäärä on 0,5 kg/ha. Ruiskutus tehdään korianterin 2–4-lehtivaiheessa.

Kuminalla Lentagran suositellaan käytettäväksi tankkiseoksessa Fenix- ja Goltix WG-tuotteiden kanssa.

Ruiskuta aamusta ja käytä runsaasti vettä

Lentagran WP on pakattu vesiliukoisiin pusseihin. Lindroos ohjeistaa säilyttämään Lentagran WP:n pakkausta huoneenlämmössä ainakin vuorokauden ajan ennen käyttöä. Ruiskutusveden on hyvä olla 10–20-asteista, jotta vesiliukoiset pussit liukenevat nopeasti ja varmasti.

Korkea vesimäärä ja ruiskutus mieluiten aamupäivällä varmistavat Lentagran WP:n tehon. Valmisteen lehtivaikutuksen takia on hyvin tärkeää käyttää isoa vesimäärää ruiskuttaessa. Suositus on 200–600 litraa vettä hehtaarilta.

Optimaalisin ruiskutusaika on aamulla, kun kasvusto on kuiva ja lämpötila yli + 8 °C. Auringonvalo parantaa valmisteen tehoa. Ruiskutus liian kylmällä tai märkään kasvustoon voi puolestaan lisätä viljelykasvin riskiä vioittumiseen.

Kumina ja korianteri hyviä vaihtoehtoja viljelykiertoon

Kumina ja korianteri tuovat viljelykiertoon huomattavia hyötyjä esikasviarvollaan ja vähentävät viljojen tautipainetta, Lindroos summaa.

Koska niiden viljelyssä käytetään erilaista rikkakasvikemiaa ja eri tehoaineryhmiä, voidaan näin vähentää riskiä resistenttien rikkakasvikantojen syntymiselle. Kumina ja korianteri myös parantavat maan rakennetta.

”Lentagran WP on hyväksytty sekä kuminalle että korianterille, mikä mahdollistaa sen, että korianterin alle voi kylvää kuminaa. Näin ensimmäisenä vuonna saa korianterisatoa ja toisena ja kolmantena vuonna pystyy puimaan kuminasatoa”, Lindroos kertoo.

Viljelyteknisesti yhdistelmä on vaativa, mutta sitä käyttämällä ei väliin jää vuosia, jolloin ei saisi satoa.

Lentagran WP on saatavilla Hankkijan, Lantmännen Agron ja Viljelijän Bernerin valikoimista.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja