Leidi-vehnä ja muita uutuuslajikkeita Salossa – Jyvä Meininki -pellonpiennartilaisuus 30.6.

LeidiBOR- myllyvehnä kasvaa jo kovaa vauhtia Mika Äijälän pellolla. Salossa sijaitsevilla mailla on viljelyssä myös PekkaBOR -erikoismallasohria sekä monitahoista KaarleBOR -ohraa.

LeidiBOR- myllyvehnä kasvaa jo kovaa vauhtia Mika Äijälän pellolla. Salossa sijaitsevilla mailla on viljelyssä myös PekkaBOR -erikoismallasohria sekä monitahoista KaarleBOR -ohraa.

Mika Äijälän tilalla Leidi-uutuusvehnä näyttää kesäkuun viimeisen viikon alkaessa erittäin lupaavalta ja nauttii multavassa hietasavessa hyvistä kasvuolosuhteista. Uutta myllyvehnälajiketta oli Salossa sijaitsevalla tilalla koeviljelyssä jo viime vuonna, tänä kesänä Leidin pinta-ala on yhteensä 50 hehtaaria.

- Leidi-kasvusto on hyvinvoiva ja tiheä eikä puutosoireita tai merkkejä taudeista ole havaittavissa. Seuraavaksi työlistalla on lippulehtivaiheeseen ajoitettava tautitorjunta, kertoo Mika Äijälä.

Äijälä onkin tyytyväinen kasvukauden etenemiseen ja arvioi sen olevan alueella suurin piirtein tavanomaisessa rytmissä tai hieman jäljessä. Kevättöihin päästiin Salon seudulla hyvissä ajoin ja Leidi kylvettiin 3. toukokuuta syksyllä syvältä kultivoituun maahan.

- Sää oli kylvöjen aikaan suosiollinen, vaikkakin viileä. Maa kuivui hyvin ja orastuminen oli tasaista. Sateita on saatu kasvukauden aikana sopivasti, ei ole kärsitty kuivuudesta eikä toisaalta liiallisesta märkyydestä havaintolohkoilla, kertoo Äijälä.

Äijälä on jakanut Leidillä typpilannoituksen kolmeen osaan, joista viimeinen ajoitetaan tähkän esilletulon vaiheeseen valkuaispitoisuutta nostamaan. Samaa reseptiä noudatetaan myös Pekka-erikoismallasohrilla, joita viljelyssä on yhteensä 35 hehtaaria. Rehu- ja tärkkelyskäyttöön sopiva monitahoinen Kaarle-ohra puolestaan sai kaiken lannoituksen kerralla kylvöjen yhteydessä.

- Tällä hetkellä olen tyytyväinen kaikkien kasvustojen yleisilmeeseen ja sato-odotukset ovat korkealla. Toivottavasti myös loppu kasvukausi on suosiollinen, kertoo Äijälä.

********

Tule tutustumaan uutuuslajikkeisiin pellonpiennartilaisuuteen Mika Äijälän tilalle pe 30.6.

Kokoontuminen klo 13.30: Piihovin ABC (Ruoksmäentie 1, Salo).

Tilaisuus on avoin kaikille. Tarjoiluiden varaamiseksi pyydämme ilmoittautumista ennakkoon.

TERVETULOA!

Tutustu Borealin Jyvä Meininki -pellonpiennartilaisuuksien kesäkiertueeseen.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja