Liha ja hedelmät kasvattavat suosiotaan, maitotuotteiden kulutus laskussa

Suomalaiset käyttivät lihaa noin 79 kiloa vuonna 2015. Lihan kokonaiskulutus kasvoi noin kolme prosenttia edellisvuodesta.

Suomalaiset kuluttivat lihaa, kananmunia ja hedelmiä vuonna 2015 enemmän kuin edeltävänä vuonna. Maitotuotteiden ja viljan kulutus puolestaan pieneni. Tiedot selviävät Luonnonvarakeskuksen (Luke) tekemästä ravintotaseesta.

Suomalaiset käyttivät lihaa noin 79 kiloa henkeä kohti vuonna 2015. Lihan kokonaiskulutus kasvoi noin kolme prosenttia edellisvuodesta. Eniten suosiotaan kasvatti siipikarjanliha, mutta myös naudan- ja sianlihan kulutus lisääntyi.

Kananmunien käyttö lisääntyi puolestaan noin kuusi prosenttia. Suomalaiset söivät keskimäärin 11 kiloa kananmunia vuonna 2015.

Hedelmiä syötiin viime vuonna noin 58 kiloa, mikä on noin neljä kiloa edellistä vuotta enemmän. Eniten kulutettiin banaania, sitrushedelmiä ja omenoita.

Maitotuotteiden ja viljan käyttö laskenut

Nestemäisten maitotuotteiden kulutus laski noin kolme prosenttia vuonna 2015. Suomalaiset käyttivät keskimäärin noin 174 kiloa maitotuotteita viime vuonna. Maidon juonti väheni noin 3 prosenttia. Maitoa juotiin noin 123 kiloa henkilöä kohden vuonna 2015. Myös piimää ja viiliä kulutettiin edellistä vuotta vähemmän. Jugurtin kulutus säilyi ennallaan. Juustojen käyttö puolestaan kasvoi edellisestä vuodesta. Yli puolet juustoista oli tuontijuustoja.

Myös viljan kulutus laski hieman viime vuonna. Viljaa käytettiin noin 79 kiloa henkilöä kohden, mikä on noin kilon vähemmän kuin edeltävänä vuonna. Rukiin ja riisin kulutus kasvoi, kun taas kauran ja vehnän kulutus väheni.

Tiedot perustuvat Luken ravintotaseeseen. Ravintotase on yhteenveto yli kuudenkymmenen elintarvikkeen kotimaisesta käytöstä ja kulutuksesta.

Lähde: Luonnonvarakeskus

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja