Välitä viljelijästä -projekti auttaa viljelijöitä jaksamaan myös tänä ja ensi vuonna

Hallitus myönsi projektille lisärahoituksen.

Välitä viljelijästä -projekti jatkuu tänä ja ensi vuonna hallituksen lisärahoituksen turvin, Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela tiedottaa.

Melan toteuttamassa projektissa projektityöntekijät auttavat yhdessä maakunnallisten hanketyöntekijöiden kanssa haastavissa elämäntilanteissa olevia viljelijöitä ympäri Suomea.

Keskusteluapu projektityöntekijöiden kanssa koetaan tärkeäksi

Projektin palvelut säilyvät viljelijöille entisellään, sillä ne on koettu erittäin tarpeelliseksi osaksi viljelijöiden sosiaaliturvaa.

Keskusteluapu on osoittautunut erittäin tärkeäksi avun muodoksi. Yleensä viljelijän omalla tilalla tapahtuvissa kohtaamisissa pyritään yhdessä löytämään ratkaisuja vaikeisiin tilanteisiin.

Tarvittaessa viljelijä voidaan ohjata myös muun asiantuntija-avun piiriin esimerkiksi ostopalvelusitoumuksen turvin. Tarpeen mukaan henkilö voi saada kaksi sitoumusta eri asiantuntija-apuun kuten terapiaan, taloudelliseen tai juridiseen neuvontaan.

Varhaisen välittämisen malli

Projektilla luodaan varhaisen välittämisen malli Melan työhyvinvointityöhön. Toimilla kevennetään esimerkiksi vaikean elämänkriisin aiheuttamaa kuormitusta ja pienennetään työkyvyttömyysriskejä.

Maatalousyrittäjien työterveyshuolto kytketään projektin toimenpiteillä entistä tiiviimmin mukaan toimintaan. Myös työssä mukana olevien verkostoja vahvistetaan avunsaannin helpottamiseksi.

Mela tarjoaa myös osana varhaisen välittämisen mallia muun muassa maksuttomia Maatalousyrittäjän hyvinvoinnin ABC-kursseja ja Hyvinvointipäiviä.

”Tärkeää on vakiinnuttaa pitkäkestoinen ennaltaehkäisevä hyvinvointityö, mikä jatkuu myös projektien ja hankkeiden jälkeen. Näin saadaan aikaiseksi pysyviä palveluita viljelijöiden jaksamisen ja hyvinvoinnin tueksi”, Melan toimitusjohtaja Päivi Huotari kuvailee tiedotteessa.

Apu vain puhelinsoiton päässä

Apu on lähellä, sillä projektityöntekijät ovat vain puhelinsoiton päässä.

Lisätietoa projektin palveluista sekä projekti- ja hanketyöntekijöistä löydät Melan nettisivuilta Välitä viljelijästä -teeman alta.

Lähde: Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja