Olet täällä

MaatalousKonemessut siirtyy pidettäväksi vuodelle 2022

Messukeskus on tehnyt yhdessä yhteistyökumppaneittensa kanssa päätöksen siirtää marraskuun MaatalousKonemessut kahdella vuodella. Päätöksen takana on poikkeuksellinen syksy ja epävarmuus koronatilanteen kehittymisen suhteen.

MaatalousKonemessut järjestetään seuraavan kerran kahden vuoden kuluttua 13. – 15.10.2022, sillä tapahtumaa ei haluta järjestää samana vuonna lokakuussa 2021 järjestettävän KoneAgria kanssa. MaatalousKonemessut ei jätä alan yrityksiä ja maatalousyrittäjiä yksin, vaan tarjoaa heille MaatalousKonemessut verkossa 365 -palvelun.

"Isojen konemessujen valmistelu vie paljon aikaa ja panokset ovat yrityksille taloudellisesti suuret. Nykyisessä tilanteessa ei voida olla varmoja marraskuun tilanteesta tapahtumien järjestämisen suhteen. Alan yrityksiä huolestuttaa erityisesti henkilökuntansa ja asiakkaittensa terveys,” kertoo Leo Potkonen Messukeskuksesta.

"Tilanteet muuttuvat nyt tänä syksynä nopeasti. Koronatilanteen mentyä huonompaan suuntaan, myös heijastukset tulevat nopeasti. Nyt ollaan tilanteessa, jossa yritykset haluavat siirtää tapahtuman, joten näin tehdään."

Messukeskuksessa olemme jo aloittaneet MaatalousKonemessujen verkkototeutuksen suunnittelun. Sen kautta MaatalousKonemessuille ilmoittautuneet yritykset voivat saada näkyvyyttä jo syksyllä 2020. MaatalousKonemessut verkossa 365 -palvelu tuo ajankohtaiset näytteilleasettajien uutiset messujen kävijäkohderyhmän tietoisuuteen, tukee konekauppaa ja vahvistaa MaatalousKonemessujen valtakunnallisuutta. Verkkototeutus yhdistettynä yritysten alueellisiin asiakaskohtaamisiin toimii tässä tilanteessa erinomaisesti."

"Päätös siirrosta tehtiin yksimielisesti MaatalousKonemessujen kehitysryhmässä Messukeskuksen ja alan toimijoiden kesken. Olemme seuranneet tilanteen kehittymistä tarkkaan. Näyttely olisi haluttu järjestää, mutta koska haluamme toimia vastuullisesti, päädyimme tapahtuman siirtämiseen. Päätökseemme vaikutti myös saamamme asiakaspalaute", kertoo toimitusjohtaja Jyrki Lepistö Hankkijalta.

 

Lähde: STT  

Otsikko: 

Kommentit

Samankaltaista sisältöä