Jussi-varhaisperuna juhlii Suomi100-hengessä Turun Neitsytperunafestivaaleilla 16.-17.6.2017

Tänään perjantaina alkavilla Turun Neitsytperunafestivaaleilla Syödään yhdessä hyvää Jussia!

Pitkä odotus palkitaan tänä kesänä, kun maistuva kotimainen Jussi-varhaisperuna saapuu viimein kesäpöytiin laajemmassa mitassa. Jussia ja suomalaisen varhaisperunan alkavaa sesonkia juhlitaan tulevana viikonloppuna 16.-17.6. Turussa, seitsemännen kerran järjestettävillä Neitsytperunafestivaaleilla.

Jussi-varhaisperunan kysyntä on ollut erittäin hyvä, sillä kyseessä on viljelijöiden keskuudessa odotettu uutuus varhaisperunalajikkeiden valikoimaan. Tänä vuonna Jussia kasvaa arviolta noin 200 hehtaarilla, mikä on reilu viidennes Suomen katteen alla kasvavasta varhaisperunan kokonaistuotantomäärästä. Ensi vuonna tuotantoala voi tuplaantua Jussi-siemenperunatuotannon kasvaessa jo noin puoleen miljoonaan kiloon. Suomen siemenperunakeskus Oy (SPK) Jussi-lajikkeen edustajana tähtää lajikkeella merkittävään markkinaosuuteen Suomessa ja näkee mahdollisuuksia myös kansainvälisillä markkinoilla.

Boreal Kasvinjalostus Oy:n jalostaman Jussin etuina viljelyssä nähdään etenkin hyvä mukulaluku ja sato sekä kasvunopeus. Jussissa arvostetaan erityisesti sen hienoa makua. Lisäksi se on matalasilmäinen ja keltamaltoinen, kaunis peruna. Jussi voidaan istuttaa jo hyvin varhain keväällä kylmään maahan ja sitä voidaan viljellä kaikilla perunan viljelyalueilla Suomessa.

Varhaisperunalle kulunut kevät arvaamattomine sääolosuhteineen on ollut kaikkea muuta kuin suosiollinen. Kylmä sää, toukokuun lumisateet, halla, kuivuus ja viimepäivien kovat sateet ovat haastaneet toden teolla varhaisperunan viljelijöitä. Oikukkaasta kasvukaudesta huolimatta koleisiin viljelyolosuhteisiimme jalostettu Jussi on kasvanut kovaa vauhtia ja sato on valmista nostettavaksi ja nautittavaksi.

Syödään yhdessä hyvää Jussia!

Jussi-varhaisperuna on mukana Syödään yhdessä –hankkeessa, joka puolestaan on osa Suomi100-juhlavuoden ohjelmaa 2017. Hankkeen välityksellä Boreal ja SPK haluavat edistää paitsi yhdessä syömisen kulttuuria, myös vaalia ja uudistaa varhaisperunaan liittyviä perinteitä sekä lisätä kotimaisen varhaisperunan kulutusta ja tuotannon arvostusta.

Neitsytperunafestivaaleilla Syödään yhdessä hyvää Jussia. Jussi on tähtenä Turun Keittiömestareiden annoksessa – Jussi-perunasalaattia ja kuoretta kahdella tapaa. Reseptin ovat loihtineet mestarikolmikko Juha Pokka, Lasse Rantanen ja Harri Lindsted. Tervetuloa nauttimaan!

Lue lisää Jussista

Seuraa Jussia somessa @jussivarhaisperuna, #jussivarhaisperuna

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja