VYR: Maailman viljamarkkinauutiset lyhyesti

Euroopan vehnän viennit ovat jäljessä viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Ohraa sen sijaan on viety lähes yhtä paljon kuin viime vuonna. Samaan aikaan maissin tuonti EU-alueelle on kasvanut.

Kauran vienti on edennyt Tullin tilastojen perusteella lähes viime kauden tahtiin, Vilja-alan yhteistyöryhmä Vyr tiedottaa. Eniten vientiä on heinä-lokakuun aikana ollut Saksaan. Ohran vienti on jäänyt pieneksi ja vehnää ei käytännössä ole viety juurikaan. Tullin tiedot tulevat kahden kuukauden viiveellä.

VYR:n marraskuun lopussa tekemän arvion mukaan kauraa viedään tällä kaudella 250 000 tonnia. Kotimaan viljatasearviot löydät täältä.

Kotimaassa mallasohran hinta on laskussa. Muilta osin hintamuutokset ovat vielä alkuvuodesta olleet vähäisiä. VYR:in kotimaan hintaseurantaan pääset tästä.

Leipävehnän hintanoteeraus Naantalin satamassa on pysynyt jo 14 viikkoa tasolla 215 €/tonni. Pariisin pörssissä (Euronext) leipävehnän lähin futuurinoteeraus oli eilen torstaina tasolla 206,00 €/tonni. Hintojen erotus (Basis) on näin ollen pysynyt tasolla + 9.

Euroopassa vehnän viennit jäljessä vuodentakaisesta

Euroopan vehnän viennit ovat jäljessä viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Ohraa sen sijaan on viety lähes yhtä paljon kuin viime vuonna. Samaan aikaan maissin tuonti EU-alueelle on kasvanut yli 11 miljoonaan tonniin. Myös soijaa ja rapsia on tuotu viime kautta enemmän.

EU:n rapsikasvustojen kunnosta ei ole uusia uutisia. Joka tapauksessa Euroopan rapsiala jäi kuivuuden takia pieneksi.

USA:n ja Kiinan kauppasota sekä Brexit luovat edelleen epävarmuutta

Yhdysvaltojen vehnämarkkinoilla viennit jäivät 13 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa pienemmiksi.

Sääolosuhteet huolettavat myös eri puolilla maapalloa. Kylmempää säätä on odotettavissa niin Eurooppaan, Yhdysvaltoihin kuin Mustanmeren alueellekin. Suojaava lumipeite on monilla alueilla ohut tai se puuttuu kokonaan, joten kasvustot ovat alttiita talvituhoille. Joulukuun kuivuus on kurittanut Brasilian soijakasvustoja. Argentiinassa soijakasvustojen tilanne on parempi.

Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasuhteiden epävarmuus jatkuu edelleen. USA:n delegaatio suuntaa neuvotteluihin Pekingiin ensi viikon alussa. Myös lähestyvä Brexit lisää epävarmuutta hintojen kehityksestä.

Venäjä hävisi Egyptin asettaman vehnän tarjouskaupan viime vuoden lopussa. Venäjän vienti on muutenkin hidastumassa, minkä odotetaan tukevan vehnän hintoja tänä vuonna.

Lähde: Vilja-alan yhteistyöryhmä

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja