Kaikki kasvit tarvitsevat pienen määrän klooria (Cl), jota ne ottavat maasta Cl^- -ionina. Sen määrä kasvissa voi vaihdella paljon, tavallisesti 0,2 - 2,0 prosentin välillä. Kloori on hivenravinne, josta kasveilla ei meidän oloissamme ole puutetta. Klooria on yleinen alkuaine ja sitä on maassa runsaasti; se ei sitoudu maahiukkasiin, joten se on maasta helposti huuhtoutuva ravinne. Kasvit saavat klooria myös sateen mukana.

Vaikka klooria joutuu viljelysmaihin runsaasti yli kasvien tarpeen, se ei ole kuitenkaan haitaksi viljoille, öljy- ja nurmikasveille tai juurikkaalle. Yleisesti tunnettuja kloorinarkoja kasveja ovat peruna ja puutarhakasvit, ja siksi niille tarkoitetuissa kloorivapaissa NPKS-lannoitteissa kaliumlähteenä käytetään kaliumkloridin sijasta kaliumsulfaattia (KCl--->K2SO4). Tosin myös kloorinarat kasvit tarvitsevat vähäisen määrän klooria.

Kloorin tärkein tehtävä kasvissa on osallistuminen yhteyttämiseen, sillä viherhiukkaset sisältävät sitä. Kloori osallistuu viherhiukkasissa yhdessä mangaanin kanssa veden hajotukseen, mikä reaktio tuottaa yhteyttämisessä tarvittavan vedyn.

Kloori osallistuu kasvin suolatasapainon ylläpitoon ja esimerkiksi ilmarakojen avautumisen ja sulkeutumisen säätelyyn. Nämä kasvin vesitalouteen liittyvät tehtävät eivät kuitenkaan välttämättä vaadi klooria, vaan myös muut negatiiviset ionit pystyvät periaatteessa samaan. Kloori ei liity kasvissa orgaanisiin yhdisteisiin.

Kloorin (Cl^- ) on todettu heikentävän kasvin juurten nitraattitypen (NO₃^-) -ottoa. Siten kloori vaikuttaa välillisesti myös kasvin typpiaineenvaihduntaan. Esimerkiksi pinaatilla ja juurikkaalla se voi korvata osan nitraattitypestä, ja kloorin käyttö onkin yksi tapa säädellä kasvien nitraattipitoisuutta jossain määrin.