Kalium on nurmiviljelyssä tärkeä ravinne. Se on typen ohella toinen sadonmuodostukseen vaikuttava pääravinne. Perinteisesti kaliumlannoitus on perustunut viljavuusanalyysin kaliumlukuun. Viime vuosina on havaittu, ettei viljavuuskalium ennusta nurmien kaliuminottoa kovin hyvin. On tutkittu, selittääkö maaperän reservikalium viljavuuskaliumia paremmin nurmien kaliuminottoa ja lannoitustarvetta.

Nurmet ottavat kaliumia maasta sen mitä sieltä on saatavilla, jonka seurauksena sadon mukana maasta poistuu kaliumia suuria määriä: helposti 150–250 kg/ha vuodessa. Kaliumilla on myös huomattava vaikutus nurmen ravitsemukselliseen arvoon märehtijöiden rehuna. Korkea kaliumpitoisuus alentaa kasvin magnesium- ja kalsiumpitoisuutta, ja pitoisuudet >30 g K/kg ka voivat olla haitallisia märehtijöille. Kivennäisaine-epätasapaino lisää muun muassa laidun- ja poikimahalvausriskiä, mikä entisestään korostaa nurmien kaliumlannoituksen hyvää suunnittelua.

Maan reservikalium viljavuuskaliumia luotettavampi

Reservikalium ennustaa tarkemmin nurmikasvien kaliumin saantimahdollisuuksia kuin viljavuuskalium. Tehtyjen kokeiden perusteella jankon reservikalium selittää satovastetta yhtä hyvin kuin pintamaan reservikalium, mikä kuvastaa nurmien kykyä ottaa ravinteita pohjamaasta. Erityisesti tämä korostuu sellaisilla mailla, joilla pinta- ja pohjamaan ominaisuudet poikkeavat toisistaan.

Luonnollisesti paras mittari kasvien kaliumin saannista on rehun kaliumpitoisuus. Se kannattaa määrittää erikseen sellaisilta lohkoilta, joiden kaliumvaroista vallitsee suurin epävarmuus. Koska kalium on kallis ravinne, ja kaliumin aiheuttamat ongelmat lehmien ruokinnassa saattavat olla vakavia, on kivennäisanalyysi siihen nähden erittäin edullinen.

Lannoituksen suunnittelu reservikaliumin perusteella

Nurmialueella tulisi suosia maan reservikaliumanalyysiä etenkin, jos rehun kaliumpitoisuus on toistuvasti korkea, mutta maan viljavuuskalium osoittaa lannoitustarvetta. Alhaisen reservikaliumin mailla kaliumlannoituksella on merkittävä vaikutus nurmen sadonmuodostukseen. Jos reservikaliumpitoisuus on korkea joko pintamaassa, jankossa tai molemmissa, alhainen viljavuuskaliumin pitoisuus maassa ei ole ongelma ja kaliumlannoituksen hyöty näyttää olevan satunnainen. Lisäksi kaliumlannoituksesta riippumatta rehun kaliumpitoisuudella on selvä taipumus olla korkea. Karjanlannan kalium on väkilannoitekaliumin veroista.

Reservikaliumin määritys

Reservikaliumin voi määrittää tavallisista viljavuusnäytteistä. Läheisten ja samankaltaisten lohkojen näytteistä voi koostaa erillisen näytteen, esimerkiksi ottamalla jokaisesta rasiasta hieman maata, ja kokoamalla niistä oma rasiallinen ja nimeämällä näyte erikseen. Näyte voi sisältää hyvinkin suuria yhtenäisiä peltoaukeita, esimerkiksi 5–20 ha/näyte, kunhan lohkojen maa-aines on samankaltaista. Reservikaliumia ei yleensä määritetä erikseen vaan samaan hintaan saa yleisemmin näytteen ”maan ravinnereservit”, koska ravinteet määritetään yleensä pakettina. Analyysi on todella edullinen, etenkin kun ottaa huomioon, että sen tulos on voimassa 10–40 vuotta.

Teksti perustuu MTT:n professori Perttu Virkajärven luentoon Viljavuuspalvelun 60-vuotisjuhlaseminaarissa. Koko esityksen voit lukea Viljavuuspalvelun kotisivuilta.