Pohjanmaan Peltopäivä kokosi kasvinviljelyn ammattilaiset Ylistaroon

Ensimmäistä kertaa järjestetty Pohjanmaan Peltopäivä osoitti heti tarpeellisuutensa. Viljelijät, kauppa, alan tutkimus ja neuvonta kohtasivat koeruutujen äärellä. Ammattilaiskävijöille suunnattu näyttely kiinnosti viljelijöitä. Kaiken kaikkiaan kävijöitä oli yksipäiväisessä tapahtumassa 1.500. Kävijöitä oli kattavasti koko Suomesta.

Näyttelypäällikkö Henri Honkala iloitsi runsaasta viljelijöiden osallistumisesta tapahtumaan. Kävijätavoite oli 1.000 kävijää.

- Niin kävijät kuin näytteilleasettajatkin antoivat hyvää palautetta tapahtumasta. Sen innoittamana uskon Pohjanmaan Peltopäivän saavan jatkoa kahden vuoden kuluttua. Ensi kesänä on jälleen Peltopäivä Inkoon Västankvarnissa.

Näytteilleasettajia tapahtumassa oli 39. Viljaruutuja näyttelykentällä oli 140 ja perunaruutuja 50. Tapahtumalla on viljelijöille suuri merkitys. Pohjanmaan Peltopäivässä pystyi paikan päällä näkemään esittelyruutujen kautta eri lajikkeita sekä lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden vaikutuksia. Tällöin vertailu on helppoa.

Borealin uutuuslajikkeet kiinnostivat viljelijöitä aurinkoisessa Pohjanmaan Peltopäivässä

Bernerin Asmo Saarinen Max Schulmanin jututettavana koeruutujen äärellä.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja