Olet täällä

Lehmät eivät voikukilla lypsä

Lehmät eivät voikukilla lypsä

Nurmilla esiintyvistä rikkakasveista voikukka on helposti tunnistettavissa - aluksi kirkkaan keltaisesta kukasta - myöhemmin harmaasta siemenpallosta.

Voikukka leviää vaaleanharmaasta siemenpallosta irtaantuvien laskuvarjomaisten siemenväkästen kautta, joita tuuli kuljettaa hyvinkin kauas. Voikukkaa kasvavilta piennaralueilta tai pelloilta se leviää viljelysten rikkakasviksi. Alkukesällä levinneistä siemenistä kehittyy loppukesällä uusia pieniä siementaimia. Yksi voikukan siemenpallo eli oikeammalta nimeltään mykerö, voi tuottaa 200 siementä. Suorakylvön myötä on viime vuosina voikukkaa iskeytynyt ongelmaksi myös viljapelloille.

Voikukka hävitetään nuppuasteella

Nyt keväällä nurmilla esiintyvä voikukka on pääsääntöisesti itänyt ja taimettunut jo syksyllä. Siksi keväällä torjuntaan voidaan ryhtyä heti kun pelto kantaa ja lämpötila aineiden teholle riittävä. Viimeistään käsittely tulee tehdä voikukan nuppuasteella.Monivuotisella voikukalla on syvälle maahan tunkeutuva pääjuuri. Mekaanisesti voikukkaa maasta ylös vedettäessä juuri katkeaa, mutta pian kasvi aloittaa kasvattamaan uutta maan päällistä lehdistöä. Kemiallisesti nurmilla eniten käytetty Starane XL tehoaa erittäin hyvin voikukkaan. Yhtä hyvän tehon antaa myös Ariane S –valmiste, mutta sen käytössä pitää huomioida 30 vrk:n varoaika. Tuotteet soveltuvat käyttöön kaikille nurmiheinille, mutta ei apilapitoisille nurmille, siihen on käytettävissä Basagran SG. Puna-apilaa sisältävillä nurmilla voidaan käyttää myös Gratilia, mutta käsittelyssä puna-apilan määrä saattaa pienentyä noin puoleen. Kaikkien valmisteiden käytössä tulee ruiskutus tehdä viimeistään voikukan nuppuasteella eli ainakin Etelä-Suomessa jo tällä viikolla kun säät ovat lämpenemässä.

 

 

 

Peltokanankaali yleistynyt nurmilla

Peltokanankaali lähtee keväällä voikukkaankin aikaisemmin kasvuun. Ruiskutus tulee tehdä viimeistään kukkavarsien pituuskasvun aikana ennen kukintaa. Kuva Somerolta 14.5.2017.Eläimille myrkyllinen peltokanankaali on nopeasti lisääntynyt ja levittäytynyt aina Lappia myöten. Peltokanankaali on ristikukkainen, syysitoinen rikkakasvi. Se talvehtii hyvin ja viriää kylmänäkin keväänä aikaisin kasvuun. Sen oikea torjuntahetki on ruusukeasteella, kuitenkin viimeistään kukkavarren pituuskasvuvaiheessa. Kukkivaan kasvustoon ei tehoa enää saada. Tehokkain valmiste peltokanankaalin torjuntaan on Primus, mutta myös Starane XL:n korkeimmalla käyttömäärällä, 1,8 l/ha, saadaan hyvä tulos.

 

 

 

 

 

Hyvä säilörehu lisää kannattavuutta

Voikukka, kuten monet muutkin nurmella esiintyvät rikkakasvit alentavat rehun maittavuutta. Laitumella näkee hylkylaikkuja, joissa pääosin kasvaa rikkakasveja. Se kertoo, että lehmät osaavat valita, mitä syövät. Eläimet eivät kuitenkaan voi erotella säilörehun joukosta haitallisia kasveja. Rehun maittavuuden seurauksena eläinten syönti vähenee, josta seuraa maidontuotannon aleneminen. Kun lehmät ”pakotetaan” syömään säilörehun seassa haitallisia rikkakasveja, voi maitoon syntyä väri-, haju- ja makuvirheitä.

Rikkakasvit vaikuttavat myös rehun säilyvyyteen ja eläinten terveyteen. Kivennäisruokinnan suunnittelu ja toteutus vaikeutuvat, sillä rikkakasvit nurmessa ja säilörehussa aiheuttavat epätasapainoa kivennäissuhteissa. Jo parikymmentä prosenttia voikukkaa nurmirehussa nostaa kaliumpitoisuudet haitalliselle tasolle, joka heikentää magnesiumin imeytymistä. Lisäksi voikukan kasiumpitoisuus on korkea, jonka takia sitä ei kannata syöttää umpilehmilehmille poikimahalvausriskin takia. Rikkakasvit voivat vaikeuttaa myös rehun tiivistämistä ja heikentää sitä kautta rehun säilymistä.

https://viljelijanberner.fi/

Kommentit

Samankaltaista sisältöä