Maissi ja Nagano kiinnostivat nurmipäivillä

Jo perinteiseen tapaan ProAgia Etelä-Suomi järjesti yhdessä NHK:n, Viljelijän Bernerin, Yaran ja Valio-Artturitiimin kanssa kaksi nurmitapahtumapäivää, jotka tällä kertaa olivat Elimäellä ja Orivedellä.

Jo perinteiseen tapaan ProAgia Etelä-Suomi järjesti yhdessä NHK:n, Viljelijän Bernerin, Yaran ja Valio-Artturitiimin kanssa kaksi nurmitapahtumapäivää, jotka tällä kertaa olivat Elimäellä ja Orivedellä. Elimäellä nurmisato korjattiin sateisessa säässä, mutta siitä huolimatta NHK:n tuorerehukorjuukalustolla saatiin hyvin rehut napakoihin paaleihin. Nurmi on karjatilan tärkein rehu, mutta yhä enemmän alkaa olla karjatiloilla kiinnosta kokeilla täydennystä muilla vaihtoehdoilla. Juuri siksi molemmille tiloille oli Viljelijän Bernerin toimesta kylvetty rehumaissia ilman muovia ja muovin kanssa sekä tilojen kylvämänä Nagano -kevätruisvehnää.

Samco on kehittänyt maissin viljelyyn tekniikan, jossa maissi viljellään muovikatteessa. Tämän tekniikan ansiosta maissi voidaan kylvää entistä aikaisemmin keväällä eikä kasvusto ole alttiina hallavaurioille. Samco- tekniikan avulla kasvuaika pitenee lähes kuukaudella ja kasvusto tuleentuu varmemmin myös kylmempinä kesinä. Samcon koneessa yhdistyy siemenen tarkkuuskylvö, maavaikutteisen rikkakasviaineen (Stomp) ruiskutus ja muovikalvon levitys yhdellä ajokerralla. Samcon kehittämä muovikalvo hajoaa auringon valon vaikutuksesta kesän aikana.

Kuvassa sekä muoviin että ilman muovia olevat maissit on kylvetty samana päivänä. Lajikkeena on Pioneerin uusin rehumaissi P7326. Tämän on Pioneerin aikaisin maissilajike, joka tuottaa tavoitellun 30 % kuiva-ainepitoisuuden myös heikoimmissa kasvuolosuhteissa. Erityisesti nyt tämän kevään ja alkukesän viileissä olosuhteissa on korostunut muovikatteen merkitys. Todennäköisesti tänä vuonna ilman muovia kylvetyt maissit eivät ehdi kasvattaa syksyllä maissin tähkiä, jolloin niiden ruokinnallinen arvo jää heikoksi.

Kuvat Orivedeltä 13.7.2017.

www.viljelijänberner.fi

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja