Suomen valkuaisomavaraisuus on heikko. Kotieläinten valkuaistäydennysrehuista vain noin 15 prosenttia on kotimaista. Tilanne on samansuuntainen koko EU:ssa.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) Scenoprot-hankkessa pyritään parantamaan Suomen valkuaisomavaraisuutta. Keinoja tähän löytyy sekä kotieläin- että kasvipuolelta.

Eläinjalostusta ja ruokinnan optimointia

Kotieläinpuolella eläinjalostuksella ja ruokinnan optimoinnilla voidaan edistää kotieläimen rehuvalkuaisen hyödyntämistä.

Luken tutkija Marketta Rinteen mukaan käytännössä paras keino lisätä typen käytön tehokkuutta on rajoittaa raakavalkuaistypen käyttöä märehtijöillä.

”Valkuaisyliruokinta on tarpeetonta ja jopa haitallista eläimelle. Sen lisäksi hyvälaatuinen rehuvalkuainen on kallista. Valkuaisoptimointi siis kannattaa”, hän totesi yleisölle 11. tammikuuta Maataloustieteen Päivillä esitellessään aihetta.

Uusista rehuaineista kootaan tietoa kuten rehuarvoja

Täydennysrehuvalkuaisrehujen tuotantoa on Rinteen mukaan mahdollista monipuolistaa. Esimerkiksi elintarviketeollisuuden sivuvirrat, palkokasvit, erikoiskasvit ja niin sanotut uusrehut ovat kaikki potentiaalisia rehuvalikoiman monipuolistajia.

Scenoprot-hankkeessa kootaan tietoa, kuten rehuarvoja, uusista rehuaineista mahdollista myöhempää laajempaa käyttöä varten.

Uusien rehutuotteiden ensisijaisia kohderyhmiä yksimahaiset kotieläimet

Aivan uudenlaisia rehutulokkaita ovat levät, sienet, hyönteiset ja erilaiset mikrobituotteet sekä nurmibiojalostamoiden rehutuotteet.

Tämänkaltaisten valkuaispitoisuudeltaan usein varsin korkeiden rehujen ensisijainen kohderyhmä ovat sika ja siipikarja, sillä niiden ravinnossa valkuaisen määrällä ja laadulla on märehtijöitä korkeammat vaatimukset.

Palkokasvit edelleen tärkeitä rehuvalikoimassa

Palkokasveilla on erityinen asema kotieläinten rehuvalikoimassa, sillä ne kykenevät sitomaan ilmakehän typpeä juurinystyröidensä avulla.

Palkokasvien viljelyä olisi varaa kasvattaa nykyisestä. Härkäpavun viljely onkin lisääntynyt viime vuosina, mutta myös herne ja sinilupiini – tulevaisuudessa mahdollisesti jopa soija – kiinnostavat uusina palkokasvivaihtoehtoina.

Luken tutkimuksessa tutkittiin herneen viljelyä säilörehuksi

Valkuaisfoorumi-hankkeessa tutkittiin kesällä 2016 herneen viljelyä säilörehuksi sekä puhdas- että seoskasvustona.

Tavoitteena oli selvittää herneen sadontuottopotentiaalia ja ruokinnallista arvoa eri kehitysvaiheissa, optimaalista korjuuajankohtaa sekä tutkia härkäpavun ja vehnän soveltuvuutta tukikasviksi.

Härkäpapu ja vehnä jäivät herneen varjoon

Tutkimuksessa havaittiin, että härkäpapu ja vehnä eivät pärjänneet herneen kanssa kilpailussa, joten kokeessa käytetyillä kylvömäärillä ja seossuhteilla tukikasvista ei ollut mitään hyötyä. Kasvustot lakoontuivat pahoin ja vehnän sekä härkäpavun osuudet sadon kuiva-aineesta jäivät mataliksi.

Myös eri seosten väliset erot raakavalkuaispitoisuudessa jäivät vähäisiksi tukikasvien pieniksi jääneiden osuuksien vuoksi. Eniten härkäpapua sisältänyt seos oli raakavalkuaispitoisuudeltaan korkein, johtuen härkäpavun suuremmasta valkuaispitoisuudesta.

Korjuuta ei kannata jättää liian myöhäiseksi

Optimaalinen korjuuajankohta oli tutkimuksen mukaan keskimmäisen näytteenottokerran aikoihin, jolloin oli kulunut 82 päivää kylvöstä. Tällöin herneen ja härkäpavun palot olivat jo täyttyneitä ja kasvusto vielä vihreää. 82 päivän jälkeen lakoontuminen pahentui ja herneitä alkoi varista maahan.

Seoskasvustoa kannattaakin tarkkailla aktiivisesti ja korjata sato riittävän ajoissa.

Tutustu täältä Valkuaisfoorumi-hankkeeseen, kuten kokeen kylvösiemen- ja seossuhdemääriin.

Aiheista kerrottiin Maataloustieteen Päivillä 11. tammikuuta Luken tutkija Marketta Rinteen esitelmässä ”Tavoitteena parempi valkuaisrehujen omavaraisuus” ja Luken tutkija Kaisa Kuoppalan esitelmässä ”Herne säilörehun raaka-aineena”.