Suomi luopumassa etelänjauhiaisen suoja-alueesta

Hyönteinen on koriste- ja vihanneskasvien vitsaus, joka vioittaa kasveja ja voi levittää kasveille haitallisia viruksia.

Suomi aikoo luopua etelänjauhiaisen suoja-alueesta, maa- ja metsätalousministeriö (MMM) tiedottaa. MMM:n mukaan koko maan kattavasta etelänjauhiaisen suoja-alueesta ei saada enää sitä hyötyä, mitä sillä on alun perin haettu.

Tästä syystä ministeriö esittää Euroopan komissiolle suoja-alueoikeudesta luopumista. Päätös tulee voimaan kesäkaudella 2018.

Etelänjauhiainen on kasvihuonetuotannon vitsaus

Etelänjauhiainen on kasvihuoneessa koriste- ja vihanneskasveja vioittava hyönteinen, joka voi levittää myös kasveille haitallisia viruksia.

Liittyessään EU:n jäseneksi Suomi sai suoja-alueoikeuden, jonka perusteella tänne tuotavissa kasveissa ei ole saanut esiintyä etelänjauhiaisia. Suoja-alueoikeus heltisi, koska Suomessa etelänjauhiaista ei tuolloin juuri esiintynyt ja päätöksella pyrittiin estämään etelänjauhiaisen pysyvä asettuminen kasvintuotantoon Suomessa.

Nykyisin Suomessa on kuitenkin vuosittain voimassa kymmeniä etelänjauhiaisen torjuntapäätöksiä kasvihuoneissa. Torjuntapäätös on jouduttu antamaan jokaiselle viljelmälle, jolta etelänjauhiaista on löydetty.

Eviran arvio on, että etelänjauhiaista esiintyy Suomessa yleisemmin kuin mitä tehdyissä viranomaistarkastuksissa tulee ilmi.

Hyönteisen torjuminen on mahdollista sekä biologisesti että kemiallisesti

Suoja-aluetta perusteltiin unioniin liittymisen yhteydessä myös etelänjauhiaisen torjunnan vaikeudella. Kasvihuonetuottajat pystyvät kuitenkin itse vaikuttamaan siihen, millaista kasvimateriaalia he vievät tuotantotiloihinsa.

Jos etelänjauhiainen pääsee leviämään tuotantoon, sen torjuminen on mahdollista sekä biologisesti että kemiallisesti.

Etelänjauhiaisen valvonta jatkuu suoja-alueesta luopumisesta huolimatta

Etelänjauhiaista tullaan jatkossakin valvomaan, vaikka suoja-alueesta nyt luovutaan.

Suoja-alueesta luopumisen jälkeen valvontaresursseja voidaan kohdentaa riskiperusteisemmin ja tarkoituksenmukaisemmin, kun koko maan kattavista ja paljon resursseja vaatineista suoja-alue kartoituksista voidaan luopua.

Lähde: maa- ja metsätalousministeriö

Kuvan lähde: Evira, kuvaaja Ville Welling, osoite: https://www.flickr.com/photos/elintarviketurvallisuusvirasto_evira/7201434588/in/album-72157629677772200/

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja