Kylvöt monin paikoin alkuun - seuraa etenemistä!

Tällä viikolla tapahtuu paljon, tiedottaa Vilja-alan yhteistyöryhmä.

Kylvöjen aloitus on muutamia päiviä jäljessä tavanomaisesta aikataulusta. Tällä viikolla tapahtuu kuitenkin paljon, tiedottaa Vilja-alan yhteistyöryhmä.

Jos sääolot jatkuvat ennusteiden mukaisesti suotuisina, kylvöt tulevat etenemään myöhästyneestä aloituksesta huolimatta joutuisasti ja todennäköisesti normaaliin aikaan.

Syystöitä siirtyi keväälle, mikä paikoitellen hidastaa kevättöitä.

Alueittainen arvio kylvöjen etenemisestä ja syysviljojen tilanteesta

Varsinais-Suomessa kylvöille päästään koko maakunnassa tämän viikon lopulla tai ensi viikon alussa. Keskiarvosta ollaan myöhässä muutaman päivän tai maksimissaan viikon verran.

Syysviljoja on vähemmän kuin viime vuonna, joskin alueittaiset erot ovat suuret. Syysöljykasvien ala jäi todella pieneksi. Syyskylvöt ovat talvehtineet alueesta riippuen joko hyvin tai kohtalaisesti.

Satakunnassa kylvötöitä ei oltu maanantaina vielä aloitettu, mutta lähes normaalissa aikataulussa ollaan yhä. Rukiit talvehtivat melko hyvin, syysvehnät pääosin huonosti. Syyskasveja on huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna.

Uudellamaalla aikaisimmat ovat jo aloitelleet kylvöjä ja tällä viikolla startataan laajemmalti. Syysviljat ovat pääosin hyvässä kunnossa.

Myös Kanta- ja Päijät-Hämeessä kylvöille päästään viikon loppupuolella.

Kymenlaaksossa ensimmäiset kylvöt alkavat tämän viikon aikana. Tavanomaisesta aloitusaikataulusta ollaan hieman jäljessä.

Syyskylvöt ovat talvehtineet alueesta riippuen hyvin tai vaihtelevasti.

Keski-Suomessa kylvöt alkavat ensi viikonlopun tienoilla, joten ollaan tavanomaisessa aikataulussa. Syyskylvöjä on vähän ja ne näyttävät harvoilta.

Etelä-Pohjanmaalla kylvöjä on saatu alkuun ja loppuviikolla alkaa toden teolla Etelä-Pohjanmaan parhailla alueilla. Syyskylvöt ovat talvehtineet kohtalaisesti.

Pohjanmaalla kylvöjä on aloitettu tavanomaisessa aikataulussa tämän viikon maanantaina.

Keski-Pohjanmaalla kylvöjä aloitellaan äitienpäivän jälkeen eli suurin piirtein normaalissa aikataulussa.

Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa kevätkynnöt ovat hieman myöhässä ja viljojen lannoituksia on tehty vasta vähän. Nurmien lannoituksia on aloitettu.

Pohjois-Savossa kylvöt alkavat ensi viikolla, jos kelit pysyvät kohdallaan. Korjaamatta jäänyt sato hidastaa kevättöitä ja syystöitä siirtyi paljon keväälle.

Etelä-Karjalassa kylvöt alkavat tällä viikolla normaalissa aikataulussa. Syyskasveja suojasi runsas lumipeite.

Pohjois-Karjalassa maan kunnostus kylvökuntoon eli peltoon jääneen sadon poisto ja kyntö ovat kevättöiden ensimmäisiä vaiheita. Tekemättömät syyskynnöt myöhästyttävät kevättöitä hieman.

VYR julkaisee kylvöseurantaraportin kerran viikossa. Lue koko uutinen VYR:n kotisivuilta.

Lähde: VYR

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja