Kuivuudesta kärsivässä Ruotsissa havahduttiin: maatalouden vesihuoltoa pakko parantaa

Ruotsalaisviljelijät kaipaavat kipeästi vettä pelloilleen. ”Tämä on katastrofi. Meidän on saatava vettä nopeasti, muuten meillä on vielä viime vuottakin huonompi tilanne”, maanviljelijä Olof Sollenberg toteaa Ruotsin yleisradion uutisessa.

Ruotsissa on Suomen tapaan nautittu lämpimistä, mutta kuivista säistä viime viikot. Kuivuus on alkanut kuitenkin huolettaa osaa ruotsalaisviljelijöistä – varsinkin, kun ilmiö on yleistynyt viime vuosina, ruotsalainen maatalouslehti Lantbrukets Affärstidning (ATL) kertoo.

Tutkijoiden mukaan ilmasto muuttuu tulevaisuudessa lämpimämmäksi ja oikukkaammaksi Pohjoismaissa. Sateiden arvioidaan lisääntyvän talvi- ja syysaikaan ja kaatosateet voivat yleistyä. Talviaikainen routa vähenee ja keväisin taas saatetaan kärsiä yhä useammin kuivuudesta.

”Tämä on katastrofi. Meidän on saatava vettä nopeasti, muuten meillä on vielä viime vuottakin huonompi tilanne”, maanviljelijä Olof Sollenberg toteaa Ruotsin yleisradion uutisessa.

Toimenpiteitä tarvitaan maatalouden vesihuollolle

Myös Ruotsin maatalousvirasto on huolissaan ilmastonmuutoksesta ja maatalouden vesihuollosta, ja on nyt nostanut vesihuollon suurennuslasin alle.

Maatalousviraston mukaan Ruotsin maatalouden vesihuoltoa on parannettava nykyisestä. Maanviljelijöiden tulisi huolehtia nykyistä paremmin tehokkaista veden käyttö- ja ottotavoista sekä parantaa peltojen ojitusta. Keinot auttaisivat sekä veden puutteeseen että liian sadannan hallintaan.

Vaikka runsaalla viidesosalla Ruotsin peltoalasta on puutteellinen ojitus, vain alle puoli prosenttia peltoalasta salaojitetaan vuosittain. Ruotsin maatalousviraston mukaan vuosittaisten investointien salaojitukselle tulisi olla kaksi tai kolme kertaa suurempia, jotta viljelysmaat selviäisivät tulevaisuuden ilmastohaasteista.

Maatalouden siivu kolme prosenttia Ruotsin vedenkulutuksesta

Lisäveden käyttö ei ole ruotsalaisessakaan maataloudessa vielä kovin yleistä.

Tällä hetkellä vain kolme prosenttia Ruotsin kaikesta vedenkäytöstä kuluu maatalouteen, jossa sitä käytetään pääasiassa kasteluun ja kotieläintuotantoon.

Lähde: ATL: Vatten ska säkra Sveriges livsmedelsproduktion, Efter rekordvärmen: SMHI varnar för brandrisk

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja