Sadonkorjuuseminaarissa käytiin läpi poikkeuksellista kasvukautta

Viime viikon maanantaiaamuna kokoontui Lahti Halliin pari sataa sopimusviljelijää perinteiseen Fazer Myllyn, Viking Maltin, Vääksyn Myllyn ja Päijät-Hämeen Viljaklusterin sadonkorjuuseminaariin.

Viime viikon maanantaiaamuna kokoontui Lahti Halliin pari sataa sopimusviljelijää perinteiseen Fazer Myllyn, Viking Maltin, Vääksyn Myllyn ja Päijät-Hämeen Viljaklusterin sadonkorjuuseminaariin.

Aamu alkoi kahvilla, jonka jälkeen Viljaklusterin puheenjohtaja Sanna Kivelä toivotti osallistujat tervetulleeksi.

Ensimmäisenä puheenvuoron piti Fazer Myllyn viljanhankintapäällikkö Tero Hirvi kertoen myllyviljamarkkinatilanteesta ja myllyviljojen laatutilanteesta. Viljasato jäi varsin pieneksi, vehnäsadon ollessa lähinnä hyvälaatuista leipävehnää. Rukiin laatu

oli myös hyvä, mutta kaurat jäivät kevyiksi ja osin pienijyväisiksi. Fazer Myllyllä on myllyviljojen vastaanottoa monilla eri paikkakunnilla ja viljelysopimuksia tehdään jo myös sadon 2019 kevätviljoista. Luomumyllyviljojen osalta tarve Fazer Myllyllä on kasvanut edelleen. Lopuksi käytiin läpi Fazerin kestävän viljelyn periaatteita ja niihin liittyvän viljelijäkyselyn tuloksia. Muun muassa täsmäviljelyn käyttöönottoa suositellaan eri muodoissaan. Kestävän viljelyn periaatteiden tavoitteena on mm. pienentää viljelyn vesistökuormitusta ja tuoda samalla kuluttajille tunnetuksi viljelijöiden ympäristön eteen jo nyt tekemää hyvää työtä.

Viking Maltin Site Manager Sanna Kivelä kertoi seuraavaksi mallasohran markkinanäkymistä ja mallasohran laaduista. Mallasohran sato kärsi koko Viking Maltin toimialueella Itämeren ympäristössä kuivuudesta muiden viljojen tapaan. Suomessa sato oli kuitenkin kohtuullinen verrattuna Ruotsiin. Viking Malt toivoisi saavansa lisää luomumallasohran viljelijöitä.

Borealin kaupallinen johtaja Jaakko Laurinen kertoi seminaariyleisölle kahdesta edellisestä hyvin vastakohtaisesta ja poikkeuksellisesta kasvukaudesta lajikenäkökulmasta. Laurinen kertoi myös monipuolisesti ilmastonmuutoksen vaikutuksista kasvinjalostuksen linjauksiin. Lopuksi käytiin läpi tarkemmin Borealin uusimpia kaura-, mallasohra- ja kevätvehnälajikkeita.

Viimeisen puheenvuoron piti BASF:n Agronomy Manager Teemu Helkala. Hän kertoi ensin kahden edellisen satokauden kasvinsuojelukokemuksista, molemmat satovuodet olivat hyvin haastavia myös kasvinsuojelun kannalta. Helkala keskittyi esityksessään ohran, vehnän ja kauran kasvinsuojeluun. Lopuksi hän esitteli BASF:n mielenkiintoista Xarvio Scouting -sovellusta, joka on ladattavissa älypuhelimeen ja tukee kätevästi viljelijää IPM-viljelyn toteuttamisessa.

Seminaari päättyi Fazer Myllyn, Viking Maltin ja Vääksyn Myllyn tarjoamaan herkulliseen sadonkorjuulounaaseen, jonka Ravintola Voitto oli vieraille valmistanut.

Tutustu seminaarin esityksiin Viljaklusterin sivuilla.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja