Kiitokset Viljelijäiltoihin osallistuneille!

Borealin ja Viljelijän Avena Bernerin viljelijäilloissa oli esillä monta ajankohtaista asiaa tulevaa kasvukautta ajatellen

Ajatukset tulevasta kasvukaudesta ja siihen liittyvistä valinnoista saivat tänäkin vuonna runsaan joukon viljelijöitä liikkeelle Borealin ja Viljelijän Avena Bernerin viljelijäiltoihin. Parin viikon aikana eri puolilla järjestettyihin tilaisuuksiin kahdeksalla paikkakunnalla osallistui lähes 700 kasvukauden vinkeistä kiinnostunutta viljelijää.

Monipuolisuutta viljelykiertoihin

Boreal kannusti tilaisuuksissa viljelijöitä lisäämään kasvintuotannon kestävyyttä ja viljelyn monipuolisuutta ottamalla kiertoon uusia kasveja ja nosti esiin hyvinä monipuolistajina erityisesti öljy- ja palkokasvit.

Öljykasvien lajikevalikoimassa on tuottavia vaihtoehtoja, haluaapa sitten viljellä rypsiä tai rapsia. Hyvän vastaanoton viljelyssä saanut Plus-rypsi Synthia saa viljelyssä tänä keväänä rinnalleen Synnevan, jonka etuja Synthian tavoin ovat korkea sato ja luja varsi yhdistettynä aikaisuuteen. Synthiaan verraten Synneva on kerännyt hyviä satotuloksia erityisesti I-vyöhykkeellä.

Herneen ja härkäpavun viljely on ollut mukavassa nosteessa hankalista kasvukausista huolimatta. Härkäpavuista aikainen Sampo ja Kontun kasvuaikaluokkaa edustava Louhi tuottavat typensitojakasveina hyvän esikasviarvon sekä tuovat muutenkin hyvän lisän viljelykiertoon. Viljalajikkeiden valinnassa Borealin asiantuntijat kehottivat viljelijöitä kiinnittämään huomiota sadon ja laadun ohella myös kasvuaikaan ja korrenlujuuteen – lajikkeiden viljelyvarmuus on valttia, kun kasvukausien väliset vaihtelut lisääntyvät ilmastonmuutoksen myötä.

Uusia peittausaineratkaisuja viljojen peittaukseen

Tilapeittaus on uudistumassa merkittävästi, kun viimeiset jauhepeittausaineet ovat poistuneet markkinoilta ja siirrytään kokonaan nestepeittaukseen. Viljelijän Avena Berner tarjoaa useita eri peittausaineratkaisuja nestepeittaukseen. Kaikki valikoimamme peittausaineet ovat laimennettavissa vedellä ja sopivalla vesimäärällä voidaankin parantaa valmisteen juoksevuutta ja peittaustuloksen tasaisuutta. Vedellä laimennettaessa on kuitenkin tärkeää, että valmista seosta muistetaan sekoittaa riittävästi ja tasaisin väliajoin. Peittausvalmiste ja vesi alkavat erottua vähitellen toisistaan ilman sekoittamista, jolloin on riskinä, ettei kaikkiin siemeniin tule riittävästi tehoainetta. Epätasainen peittaustulos voi vaikuttaa myös kylvön sujumiseen, jos siemenen juoksevuus vaihtelee.

Redigo Pro on helppokäyttöinen ratkaisu kevätviljoille. Redigo Prolla on hyvä teho kevätviljojen yleisiin tauteihin ja Fusarium-sieniin. Se toimii hyvin peittauslaitteissa ja käsitellyn siemenen juoksevuus on erinomainen, minkä vuoksi Redigo Pro onkin hyvä vaihtoehto nestepeittausta aloittelevalle viljelijälle. Seedron taas sopii sekä syys- että kevätviljoille ja toimii kaikissa yleisimmissä peittauslaitteissa. Vibrance Trio puolestaan on erittäin laajatehoinen ratkaisu huippusatoihin tähtäävälle viljelijälle ja sopii sekä kevät- että syysviljoille. Se on markkinoiden ensimmäinen SDHI-tehoainetta sisältävä peittausaine ja hyvien tautitehojen lisäksi sillä on juuriston kasvua edistävä vaikutus.

Peittausasioiden lisäksi keskusteltiin myös tauti- ja rikkatorjunnasta sekä lehtilannoituksesta. Viime kesän kuumat ja kuivat sääolosuhteet eivät olleet suosiollisia kasvitautien esiintymiselle. Ascra Xprolla saatiin kuivista olosuhteista huolimatta hyviä sadonlisiä esimerkiksi Luken mallasohrakokeissa. Ascra Xpron sisältämän SDHI-tehoaineen biksafeenin kuivuuden kestoa edistävä vaikutus tulikin monin paikoin hyvin esiin äärevissä olosuhteissa. Korkeamman sadon lisäksi käsittelyn vaikutus näkyi myös sadon laadussa suurempana jyväkokona ja parempana hehtolitrapainona.

Pysy kartalla ja seuraa markkinoita

Viljelijäilloissa viljakaupan katsauksessa tarkasteltiin tämän hetken markkinatilanteita sekä markkinoiden odotuksia tulevalle satokaudelle. Kuluvalla satokaudella kuivuus vaivasi laajasti Euroopassa ja Suomessa viljan hinnoissa tultiin nopeasti harvinaisen korkealle tasolle. Öljykasveilla hintakehitys on ollut vakaampaa. Viljasadon laatu oli Euroopassa pääosin hyvää, samoin Suomessa. Tulevan satokauden hintanoteeraukset viljoille ovat alhaisempia kuin tämän hetken hinnat, mutta kohtalaisella tasolla verrattuna aiempien satokausien kiinnityshintoihin. Öljykasveilla tulevan satokauden hintanoteeraukset ovat samalla tasolla kuin lähiajan ostohinnat. Viljelysuunnitelmia kannattaa pohtia myös markkinoiden näkykulmasta ja muistaa erilaiset vaihtoehdot sopimuksiin ja hinnoitteluun. Viljamarkkinoilla odotellaan parhaillaan mm. tietoja syysviljojen talvehtimisista ja kevään kylvöaloista.

Öljykasvien siemenet saadaan Suomessa peitata poikkeusluvalla uudella peittausaineella ja Viljelijän Avena Bernerillä on tarjolla kattava valikoima rypsejä ja rapseja. Uutuuksia ovat Plus-rypsi Synneva, joka lujavartinen rypsi I-viljelyvyöhykkeelle sekä CL rapseissa Cebra CL sekä INV100 CL. Kerroimme myös öljykasvikampanjasta: varmista sopimuslisä, ja tilaa siemenet 15.3. mennessä.

Viljan- ja öljykasvien vastaanottopisteitä löytyy kattavasti ja tutusti tulevalla satokaudella. Tarkemmat paikat ja ostohinnat kannattaa seurata Avenakaupasta. Sieltä löytyvät myös Basis-noteeraukset, joilla voi hinnoitella vehnän tai öljykasvit Euronext futuurin mukaan. Kannustimme kokeilemaan Basis-sopimusta, sillä hoidamme futuurikaupan puolestasi. Viljelijän Avena Bernerillä tehdään vilja- ja öljykasvikauppaa joka päivä ja pidämme kiinni siitä, mitä on sovittu.

Lämmin kiitos kaikille viljelijäiltoihin osallistuneille & kaikkea hyvää kasvukaudelle 2019!

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja