Tilasiemen-ketju laajenee - Ylistaroon uusi jäsenpakkaamo

Tilasiemenen asema Suomen siemenmarkkinoilla vahvistuu, kun Ylistaron Maataloustarvike Oy liittyy ketjun jäseneksi.

Tilasiemenen asema Suomen siemenmarkkinoilla vahvistuu, kun Ylistaron Maataloustarvike Oy liittyy ketjun jäseneksi. Tilasiemeneen kuuluu liittymisen jälkeen 40 itsenäistä siemenpakkaamoa. Tilasiemenen perustehtävä on tuottaa siementä parhaista lajikkeista kustannustehokkaasti viljelijöille. Yrityksen kulmakiviä ovat maatilayrittäminen, paikallisuus ja yhteistyökykyinen verkostoituminen.

Ylistaron Maataloustarvike Oy on perustettu v. 1979 ja pakkaamotoiminta yrityksessä aloitettiin 80-luvun lopulla. Kotimaista sopimustuotantoa pakkaamolla on nurmi- ja rehukasveista, pääkasveina timotei ja nurminata. Suurin osa sopimustuotannosta on Etelä-Pohjanmaan alueella. Ylistaron Maataloustarvike Oy on perheyritys, jossa toimitusjohtaja Arto Mattila on toisen polven yrittäjä. Omalla tilallaan Arto viljelee viljaa ja nurmisiemeniä. ”Viljelijänä saan olla jakamassa samat ilot ja surut muiden viljelijöiden kanssa”, Mattila toteaa.

Tilasiemen ja Ylistaron Maataloustarvike muodostavat yhdessä siemenalan vahvan kotimaisen toimijan. ”Yhteistyö ja jäsenyys kotimaisen ketjun kanssa on sitä missä haluamme olla mukana”, toteaa Arto Mattila. ”Maatalouden rakennemuutos jatkuu ja kiihtyy. Sen myötä jäljelle jäävien toimijoiden verkostoituminen on edellytys menestyäkseen kiristyvässä markkinassa”, Mattila jatkaa.

Tilasiemen on viljelijän kumppani

Tilasiemen Oy:ön kuuluu 40 maatilapakkaamoa ja se on perustettu vuonna 1992. Tilasiemen tekee yhteistyötä Suomen ja kansainvälisten johtavien siemenjalostajien ja lajike-edustajien kanssa tarjotakseen viljelijöille mahdollisimman laadukkaan valikoiman. Tilasiemenen tunnetuimpia lajikkeita ovat vuoden 2018 viljellyimmäksi nousseet mallasohra RGT Planet ja rehuherne Astronaute. Suurin volyymi Tilasiemenen siementuotannosta tulee Boreal Kasvinjalostus Oy:n lajikkeista, jonka osakas Tilasiemen myös on.

Tilasiemen lukuina:

  • Siementuotantoala yli 10 000 ha
  • Vuosittain n. 25 miljoonaa kiloa viljojen ja nurmikasvien sertifioitua siementä
  • 40 pakkaamoa ja yli 200 sopimusviljelijää

Lisätietoja:

Antti Ollila, Tilasiemen Oy, 050 552 6936
Arto Mattila, Ylistaron Maataloustarvike Oy, 050 595 5719

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja