Olet täällä

Kasvunsäätö muistettava syysviljoilla

Kasvunsäätö muistettava syysviljoilla

Syysviljat kasvavat nyt todella nopeasti lämpötilan noustessa. Kasvustot näyttävät monin paikoin reheviltä, pari viikkoa kestänyt viileä sääjakso tehosti pensomista. Siten on suuri riski, että rehevät kasvustot eivät pysy pystyssä myöhemmin kasvukaudella ellei laontorjuntaa tehdä. Nyt kasvustot alkavat olla vähintään korren kasvun alussa, paikoitellen jo 2-solmuvaiheessa. Ruiskutukset lippulehtivaiheessa voidaan näillä näkymin aloittaa jo ensi viikolla, joten se aika tulee nopeasti! Lippulehtivaiheessa saadaan tehokas vaikutus sekä rukiilla että syysvehnällä, koska kasvu on tällöin voimakkaimmillaan. Tällä hetkellä kasvit eivät kärsi veden puutteesta, joten kasvunsäädekäsittely voidaan tehdä turvallisesti.

Ceronen ja Soniksen seoksesta on hyviä kokemuksia rukiilta vuodelta 2018 Pohjanmaalta, jossa kasvunsääteitä voitiin käyttää viime vuonna. Käytettäessä seosta korret olevat paksumpia verrattuna rukiiseen, joka oli käsitelty vain Ceronella. Molemmilla ratkaisuilla saatiin yhtä hyvä kortta lyhentävä vaikutus, mutta seoksella korret olivat kaikkein paksumpia ja voimakkaimpia. Sekä Cerone että Sonis vaikuttavat soluseinän paksuuteen positiivisesti sen lisäksi että valmisteet lyhentävät solmuvälien pituutta.

Kuvassa vasemmalla Cerone 0,4 l/ha + Sonis 0,2 l/ha, keskellä ruiskuttamaton ja oikealla Cerone 0,8 l/ha. Ceronen ja Soniksen seoksella korret olivat paksuimpia.

Reseptit rukiin ja syysvehnän kasvun säätöön lippulehtivaiheessa (ja viimeistään ennen tähkän esille tuloa):

Ruis: Cerone 0,4-0,5 l/ha + Sonis 0,1-0,3 l/ha. Seoksen max. annos 0,7 l/ha yhdessä tautiaineen kanssa. Jos rukiilla on tehty aikaisemmin kasvukaudella kasvunsäädekäsittelyitä, käytä suositusten alhaisempia käyttömääriä varsinkin hybridiruis-lajikkeilla.

Syysvehnä: Cerone 0,2-0,3 l/ha + Sonis 0,1-0,15 l/ha. Seoksen max. annos 0,4 l/ha. lippulehtivaiheessa. Päätautiainekäsittely kannattaa tehdä syysvehnille erikseen myöhemmin tähkän ollessa näkyvissä-kukinnan alussa. Tarvittaessa voidaan lippulehtikäsittelyyn sekoittaa pieni määrä tautiainetta kuten Delaro SC 325-valmistetta. Tämän teho ei kuitenkaan riitä koko loppukasvukauden ajaksi.

Kuva Somerolta 17.5.2019, lajike KWS Binntto

Kommentit

Samankaltaista sisältöä