VYR: Sateet ovat yhä viivästyttäneet kylvöjä

Tilakohtainen hajonta kylvöjen etenemisessä on suurta maan itäosissa. Sateita on tullut lähes päivittäin ja märkyys on alkanut paikoin kellastuttaa oraita.

Tilakohtainen hajonta kylvöjen etenemisessä on suurta maan itäosissa. Sateita on tullut lähes päivittäin ja märkyys on alkanut paikoin kellastuttaa oraita Pohjois-Savossa. Suuniteltua vehnää ja kauraa joudutaan korvaamaan alueittain ohralla. Varsinais-Suomessa puolestaan viljat ovat erittäin hyvässä kunnossa. Rehunteko alkaa lähipäivinä Etelä-Suomessa ja hyvin pian myös pohjoisempana.

Uudellamaalla sateita on edelleen tullut liikaa maakunnan itäosissa. Ensimmäisiä kevätviljojen rikkakäsittelyjä on päästy silti tekemään koko maakunnan alueella sopivissa olosuhteissa. Oraat näyttävät hyviltä alueittaisesta märkyydestä ja kuivuudesta huolimatta. Viileä jakso on hidastanut rypsin kasvua.

Varsinais-Suomessa toivottua sadetta on saatu nyt kuluneen viikon aikana runsaasti. Osassa maakuntaa oli torstai-keskiviikko välisenä yönä hallaa. Viikko on ollut muutenkin hyvin viileä, mikä on ollut suotuisaa viljojen kasvulle. Kasvustot ovat nyt selkeästi vahvistuneet ja versoneet hyvin. Sateet ovat olleet kevätviljojen lisäksi otollisia myös nurmien kasvulle. Syysviljat olisivat kaivanneet vettä aikaisemmin, nyt ne kerkesivät kärsimään kuivuudesta, mikä tulee näkymään satotasoissa. Säilörehun korjuun ennustetaan alkavan Varsinais-Suomessa loppuviikolla. Kevätviljojen rikkaruiskutukset ovat nyt ajankohtaiset maakunnassa, mutta kova tuuli on hankaloittanut niiden tekemistä.

Hämeessä ovat kovat tuulet hidastaneet kevätviljojen rikkaruiskutuksia, mutta niitä tehdään heti säiden salliessa.

Kymenlaaksossa kevät on ollut todella haastava ja hajontaa alueella kylvöjen etenemisessä on paljon. Osalla tiloista kylvöt ovat viikon etuajassa, kun taas toisilla tiloilla ollaan viikko jäljessä. Alueella on ollut todella märkää, mutta tämän viikon aikana todennäköisesti saadaan kylvöt viimein valmiiksi. Kylvöjen viivästymisestä johtuen, joillakin tiloilla rehunteko ja kylvöt menevät päällekkäin, mikä aiheuttaa todella suuren työpiikin ja haasteita viljelijöiden jaksamiselle.

Myös Keski-Suomessa alueellinen hajonta on suurta. Jyväskylän pohjoispuolella on märkyyden takia kylvöjä vielä kesken. Viljojen orastumisessa on samoin paljon hajontaa. On erinomaisia oraita, mutta myös paljon lohkoja, joissa on kuorettumaa ja liettymistä. Viljojen kasvussa ja kehittymisessä ollaan noin viikko tavanomaista jäljessä.

Keski-Pohjanmaalla kevyet sateet ja viileät säät ovat suosineet kylvöjä. Viljat ovat viileän sään ansiosta kasvattaneet hyvän juuriston. Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla saadaan tällä viikolla kylvöt valmiiksi.

Etelä-Pohjanmaalla kevätviljojen rikkaruiskutukset ovat aluillaan. Sääolosuhteet ovat olleet otolliset kasvien kasvulle, mutta hieman liian märät kylvöille alueittain.

Pohjois-Savossa ja -Karjalassa märkyys on haitannut kylvöjen etenemistä sekä orastumista. Sateita on tullut lähes päivittäin. Osa suunnitellusta vehnästä on vaihdettu ohraan kylvöjen venyessä. Samoin kun Kymenlaaksossa, rehunteon ja kylvöjen päällekkäisyys tulee tuomaan suuria haasteita viljelijöille. Sääennusteiden lämpimän ja vähäsateisen jakson lupaus tuo helpotusta kylvöihin.

Lähde: Vilja-alan yhteistyöryhmä VYR

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja