Olet täällä

Selvitä glyfosaattivalmisteen teho!

Markkinoilla on olemassa monenlaisia glyfosaattivalmisteita. On muistettava, että puhdasta glyfosaattia saadaan kasviin sisälle noin 3-4% ruiskutetusta määrästä. Jotta teho saadaan aikaiseksi, glyfosaatti pitää sitoa johonkin toiseen aineeseen. Suola toimii sidosaineena, jonka avulla glyfosaatti kulkeutuu lehden pinnan läpi. Lisäksi eri kiinniteaineiden avulla tehostetaan kulkeutumista. Myös itse glyfosaatin määrä voi vaihdella, mikä vaikuttaa annosteluun ja tehoon.

On huomattavaa, että erilaisia suoloja löytyy monenlaisia. Esimerkiksi isopropyyliamiini-suolan muodossa olevat valmisteet edustavat vanhempaa formulointitekniikkaa. Näiden glyfosaattien suolat toimivat aggressiivisesti rikkoen lehden pintakerroksen, jolloin glyfosaatin imeytyminen heikentyy. Sen sijaan uudempaa teknologiaa edustaa glyfosaatti, joka on kaliumsuolana. Bronco tai Roundup Ace ovat esimerkkejä tällaisista valmisteista. Kaliumsuolalla saadaan aikaiseksi pienempi molekyylikoko, joka nopeuttaa glyfosaatin imeytymistä kasviin ja kasvissa valmiste kulkeutuu nopeammin myös juuriin ja sitä kautta vaikutus nopeampi ja tehokkaampi. Lisäksi kaliumsuola vahingoittaa kasvinpintasolukkoa vähemmän mikä tehostaa imeytymistä.

Esimerkiksi Broncosta imeytyy tehoainetta noin 20-30 % tehoainetta kasviin enemmän kuin isopropyyliamiini-suolan muodossa olevista valmisteista. Roundup Ace on taas jopa 30 % parempi verrattuna Broncoon. Erot valmisteiden välillä tulevat tuotteessa olevista kiinniteaineista, ei pelkästään suolasta mihin glyfosaatti on kiinnittynyt.

Tällä hetkellä luvassa on sekä lämpöä että kosteutta, joten glyfosaattiruiskutuksia kannattaa tehdä. Roundup Ace-valmisteen etu on, että maa voidaan muokata syksyllä 2-5 päivää ruiskutuksen jälkeen torjuttaessa juolavehnää tai monivuotisia rikkoja. 4-5 päivän väli on suositeltavaa juolavehnän torjunnassa syksyllä. Juolavehnän torjuntaan oikea annos on 2,4 l/ha, ja juolavehnän pitää olla mieluummin vähintään noin 10-15 cm korkeata. Valvatin ja ohdakkeen torjuntaan tarvitaan 5 l/ha annos. Kannattaa kiertää vähintään kerran pellon reunat käyttäen suurempaa annosta, koska reuna-alueilla ohdaketta ja valvattia on yleensä enemmän.

Kysy lisää Viljelijän Avena Bernerin asiantuntijamyyjiltä.

Varmista kasvinsuojeluaineen turval­linen käyttö. Lue aina pakkausmerkinnät ja tuotetiedot ennen käyttöä.

 

Kommentit

Samankaltaista sisältöä