Vuoden 2019 viimeinen Sokerijuurikkaan Tutkimuskeskuksen JYMY -hankkeen pellonpiennarpäivä järjestettiin 2.10. Köyliössä Räpin koetilalla. Syksyisestä säästä huolimatta tietopaketti maaperän kunnosta sekä sokerijuurikkaan nostonäytökset olivat houkutelleet paikalle runsaasti viljelijöitä sekä muita alan ammattilaisia ja yhteistyökumppaneita.

Maaperästä nähtävissä monia asioita

Maaperäasiantuntija Joel Williams Kanadasta havainnollisti sokerijuurikaspellolle maakuopan äärelle saapuneelle yleisölle maan rakennetta ja sen eri kerroksia. Maasta voidaan eri asioita havainnoimalla saada selville, miten hyvässä kunnossa maaperä on. Väriä arvioimalla pystytään arvioimaan orgaanisen aineksen määrää. Rakennetta voidaan tutkia tarkemmin arvioimalla, miten maapartikkelit ovat asettuneet ja biologista aktiivisuutta arvioidaan esimerkiksi lierojen kuten kastematojen määrällä. Laboratoriossa voidaan tutkia maan kemiallisia ominaisuuksia.

Terve maaperä muodostuu Williamsin mukaan kolmesta osa-alueesta: kemiallisesta, fysikaalisesta ja biologisesta. Kaikki osa-alueet ovat tärkeitä eikä mitään niistä saa laiminlyödä. Usein maaperän biologinen puoli jää kuitenkin vähemmälle huomiolle, ja maan fysiologisia ja kemiallisia tekijöitä painotetaan enemmän. Neljännen osa-alueen muodostaa kasvi itse. Perinteisesti ajatellaan, että kasvi on terve ja hyvinvoiva, kun maa on kunnossa. Williams totesi, että yhtälö toimii myös toisinpäin, sillä kasvi vaikuttaa myös edellä mainittuihin osa-alueisiin juurensa kautta. Kun ravinteet ja kasvien valikoima optimoidaan, pystytään sillä parantamaan myös maan ominaisuuksia.

Enemmän huomiota tapahtumiin maan pinnan alapuolella

Humuksen ja muun orgaanisen aineksen hyödyt peltoon ovat nykyään jo hyvin tiedossa. Kun kasvijätteet jätetään maahan hajoamaan, ruokitaan tällöin maan mikrobeja. Viime aikoina on käyty paljon keskustelua siitä, mikä olisi paras tapa nostaa humuksen määrää pellossa. Williamsin mukaan enemmän pitäisi kiinnittää huomiota siihen, mitä maassa ja maan pinnan alla tapahtuu. Huomiota olisi kiinnitettävä juurimassaan ja juurten kasvuun, sillä juurten hajoamisella on isompi merkitys kuin maan päällä olevalla kasvijätteellä. Kasvit ruokkivat maata ja maan pieneliöstöä juurtensa kautta sokereilla sekä muilla yhdisteillä, joka edesauttaa maan kuntoa. Erityisesti raskailla savimailla on tärkeää pyrkiä parantamaan maan rakennetta sekä tehostaa veden läpäisevyyttä ja ilmanvaihtoa maassa. Lisäksi sadonkorjuu rasittaa maata ja esimerkiksi orgaanisella aineksella pystytään parantamaan maan rakennetta ja kasvukuntoa.

Williamsin mukaan yleisesti peltoviljelyssä hyvä keino lisätä juurien määrää, on lisätä lajien määrää. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että kiertoon tulisi lisää kasveja, vaan lisättäisiin pellolle samanaikaisesti saman kierron aikana kasveja. Monokulttuurista olisi pyrittävä pois ja pyrittävä edes vähän kasvattamaan lajien määrää maassa. Kun pellolla kasvaa samanaikaisesti useampia eri kasveja, ovat juurien ja kasvien keskinäiset vaikutukset hyvin hyödyllisiä. Esimerkiksi viljanviljelyssä tämä on mahdollista paljon tutkittuja kerääjäkasveja kylvämällä.

Uuden kasvilajin kylvö kuitenkin Williamsin mukaan kannattaa, vaikka kyse olisikin vain muutaman viikon kasvuajasta. Maanalaisella juurella on suurempi merkitys maan laadulle, kuin sillä mitä pinnalla olevalle osalle tapahtuu. Muutaman viikon kasvanut kasvi ei ole maan päällä iso, mutta juurissa saattaa olla silti paljon kasvua, koska kasvi aloittaa kasvunsa ensin juurella. Tämä onkin suurin hyöty, kun pyritään pitämään maa kasvupeitteisenä. Tärkeimpinä pellonpiennarpäivän kotiin viemisinä Williams kehottikin miettimään, voisiko omalla tilalla viljeltävien satokasvien joukkoon lisätä kasveja ja miten maa pidettäisiin kasvupeitteisenä mahdollisimman pitkään. Myös maa-analyysien tekeminen on hänen mukaansa tärkeää.