Olet täällä

Sokerijuurikkaan ennätyssato nousee yhteistyöllä

Ulvilassa Markku Koskelan tilalla sokerijuurikkaan nosto on käynnissä. Nostotehoa on haettu yhdestä itsekulkevasta koneesta poiketen kolmesta kevyemmästä koneesta kuuden hengen tiimin voimin. Myös Markun pojalla, Lauri Koskelalla, on juurikasta viljelyssä ja yhteensä kahdelta tilalta juurikasta nostetaan tänä vuonna noin 65 hehtaarin alalta. Suunnilleen saman verran nostoja tehdään myös urakointina.

Tänä syksynä Koskelat aloittivat sokerijuurikkaan noston 7.10. omilta pelloiltaan. Käytössä on yksi Thyregod ja kaksi Edenhall 623 -nostokonetta, joilla pyritään pellon tiivistymisen välttämisen lisäksi hakemaan myös taloudellista kannattavuutta.

”Karu totuus on se, että maanviljely ei tänä päivänä ole hyvin kannattavaa. Tuntuu epävarmalta sijoittaa vaikka 300 000 euroa nostokoneeseen epävarmassa tilanteessa. Meillä koneiden pääomakustannus ei ole suuri, joten voidaan lopettaa, jos siltä alkaa tuntua. Ylläpitokustannukset ovat suunnilleen yhtä suuret koneesta riippumatta”, Markku kertoo.

Sujuva yhteistyö niin nostotiimin kuin yhteistyökumppaneiden kesken on nostojen onnistumisen avaintekijä.Useampi nostokone vaatii myös enemmän työvoimaa ja sujuvaa yhteistyötä. ”Suuri porukka on myös ehdottomasti voimavara, koska kaikilta löytyy hieman erilaista osaamista”, Lauri summaa. ”Yhteensä meidän porukasta löytyy kokemusta sokerijuurikkaasta ainakin kahdensadan vuoden edestä”, Markku nauraa. Myös muut yhteistyökumppanit ovat työssä erittäin tärkeitä esimerkiksi koneiden varaosien nopean saannin kannalta. Erityiskiitosta miehiltä saa lisäksi kotijoukot, sillä vaihtelevan pituisista työpäivistä riippumatta nälkää ei ole tarvinnut pellolla nähdä.

Kevyiden koneiden hyötyjä

Laurin mukaan kevyiden koneiden hyödyt näkyvät selvästi peltomaassa. ”Pintamaata saa aina korjattua, mutta painavilla koneilla aiheutuu helpommin vahinkoja pohjamaahan, mitä on hankalinta korjata”. Koskeloiden käyttämät Edenhall-nostokoneet painavat noin 2,5 tonnia, jolloin traktorin kanssa painoa kertyy yhteensä noin seitsemän tonnia. Edenhall-nostokoneet painavat noin 2,5 tonnia, jolloin traktorin kanssa painoa kertyy yhteensä noin seitsemän tonnia.Nostokoneiden kanssa pellolla kulkee kolme traktoria peräkärryineen ajamassa juurikasta aumaan. Tällaisella kokoonpanolla juurikasta nousee noin kymmenen hehtaarin ala päivässä.

Kevyemmät koneet mahdollistavat juurikkaan noston myös märemmissä olosuhteissa. Tänä syksynä nosto ei ole pellon pehmeyden vuoksi ollut hankalaa, mutta vaikeampia olosuhteita varten nostokoneisiin on rakennettu paripyöräjärjestelmä, joka mahdollistaa ajamisen hyvinkin märällä pellolla.

Ennätyksellisiä satoja

Kulunut kasvukausi on suosinut sokerijuurikasta niin säiden kuin matalan tautipaineenkin puolesta ja sadoista on tulossa erittäin hyvät. ”Juurikassadosta tulee varmaan kaikkien aikojen paras. Yhdeltä tilalta Säkylästä nostettiin aivan mahdottoman kokoisia juurikkaita ja se oli kyllä suurin sato, mitä ollaan koskaan nostettu”, Markku kertoo. ”Sellainen kutina, että jos muualla on yhtään samanlaista niin tästä tullee sokeritehtaan suurin sato”, hän lisää.

Onnistuneen kasvukauden lisäksi Koskelat tuumivat hyvän sadon olevan myös kehittyneen jalostuksen, koulutuksen, neuvonnan ja tutkimuksen ansiota. ”Tietoa on enemmän ja helpommin saatavilla, jolloin muuttuviin tilanteisiin on helpompaa sopeutua. Myös panosten ja hyödyn suhdetta lasketaan nykyään tarkkaan. Ei kukaan tahdo esimerkiksi ruiskuttaa turhaan”, Lauri tiivistää.

Uudesta Conviso Smart -menetelmästä huolimatta huippusadot nousivat tänä vuonna tavanomaisesta juurikkaasta. ”Conviso -sadot jäivät ehkä pienemmiksi, mutta lajike varmasti tasaa ääriolosuhteiden vaikutuksia juurikkaaseen. Kehitystyö on varmasti myös vielä kesken ja uskon satojen nousevan tulevaisuudessa. Toisaalta Conviso -lajikkeen naatti on vaikea listiä, mikä hankaloittaa nostoa. Itse ainakin pohdin tarkkaan, kumpaa kylvän ensi vuonna”, Lauri tuumii.

Tulevaisuuden juurikasalasta Koskelat eivät osaa sanoa, mutta toiveissa on ainakin kasvattaa urakointien määrää mahdollisuuksien mukaan.

 

 

Tekijä: 

Kommentit

Samankaltaista sisältöä