Kylvöt ovat loppumetreillä – monin paikoin toivotaan nyt sadetta

Kylvöistä on enää muutamia lohkoja tekemättä. Monin paikoin kaivataan jo tuntuvia sateita.

Vilja-alan yhteistyöryhmä (VYR) seuraa tänäkin keväänä kylvöjen edistymistä eri puolilla Suomea. VYRin raadin eri puolelta Suomea viimeisen viikon aikana tekemien havaintojen mukaan Suomen kylvöt ovat loppumetreillä. Rikkatorjuntaa on jo alettu tekemään kevätviljoille ja korrensääde käsittelyjä rukiille. Loppujen kylvöjen tasaisen orastumisen takaamiseksi kaivataan vettä.

Kylvöjen eteneminen alueittain

Kylvöistä tehtynä Kylvöistä tehtynä
3.6.2020 3.6.2020
Varsinais-Suomi 95 % Keski-Pohjanmaa 90 %
Uusimaa 100 % Pohjois-Pohjanmaa 95 %
Satakunta 99 % Etelä-Pohjanmaa 99 %
Kanta-Häme 95 % Etelä-Karjala 100 %
Päijät-Häme 99 % Pohjois-Karjala 90 %
Pirkanmaa 95 % Etelä-Savo 90 %
Kymenlaakso 95 % Pohjois-Savo 85 %
Keski-Suomi 99 % Kainuu 80 %
Pohjanmaa 100 %
Huom!: Vaihtelu alueiden sisällä voi olla merkittävää.

Varsinais-Suomessa kasvukausi on edennyt vauhdilla lämpösumman kertymisen myötä. Viime viikolla kylvetyt pellot orastuvat nyt jopa alle viikossa. Kasvustot ovat vaihtelevia, osa on kärsinyt ensin märkyydestä, tämän takia pellon pinta on kuorettunut. Viikonlopulle toivotaan sadetta, varmistamaan viimeisten kylvöjen nopeaa orastumista, mutta toisaalta Salon seudulla osan lohkojen kuivumista odotetaan yhä.

Syysviljoilla sekä aikaisin kylvetyillä kevätviljoilla on alettu jo torjumaan rikkakasveja. Öljykasveilla on havaittu kirppoja. Tuholaisia on havaittu myös herneellä ja viljoilla. Koska kylvöaika oli pitkä, n. 6 viikkoa, odotetaan myös puintiajasta pitkää. Syysohrat ja -rukiit ovat tulossa juuri tähkälle.

Uudellamaalla kasvukausi on edennyt hyvin ja kylvöjä on viimeistelty aurinkoisessa säässä. Kasvustot ovat ottaneet isoja harppauksia ja myöhemmätkin kylvöt orastuivat nopeasti. Kasvu on ollut reipasta viimeisen viikon aikana.

Syysrukiit ovat tulleet tähkälle ja syysvehnät ovat korrenkasvuvaiheessa. Syysviljojen rikkatorjuntaa tehdään, kuten myös aikaisin kylvettyjen kevätviljapeltojen rikkakäsittelyjä.

Satakunnassa kasvukausi on edennyt kuluneella viikolla hyvin. Viime päivien lämpö on nopeuttanut kasvua. Savisemmilla mailla on ollut kuorettumista. Sateet alkavat olla tervetulleita. Tuholaisia näkyy, niin vilja-, kuin myös öljykasveillakin. Laikkutauteja (verkko ja pistelaikku) näkyy oraissa runsaasti.

Päijät-Hämeessä syysviljat on kasvaneet hyvin, kun lämpösumma on alkanut kertymään. Kevätviljat alkavat hiljalleen kärsimään kuivuudesta. Kuivuudesta johtuen öljykasvit eivät ole paikoin itäneet. Syysviljoille on alettu ruiskuttamaan korrensääteitä. Rikkaruiskutuksia on alettu tekemään aikaisimmille kevätviljalohkoille.

Pirkanmaalla viljat ovat orastuneet hyvin. Hiesumailla on ollut jonkin verran kuorettumista, jota on jouduttu rikkomaan orastumisen varmistamiseksi. Sateita ei ole saatu ja niitä odotetaan kuumeisesti.

Kymenlaaksossa on viimein alkanut kertymään lämpösummaa, joten kasvun odotetaan lähtevän nyt kunnolla käyntiin. Nyt tasaista orastumista alkaa haittaamaan kuivuus.

Keski-Suomessa mietteitä on herättänyt kevään kaksijakoisuus. Kylvöt alkoivat jo toukokuun alussa, mutta pysähtyivät pariksi viikoksi. Loppukuu olikin sitten loistavaa kylvöjen kannalta.

Ensimmäisten kylvöjen oraat nousivat pintaan n. 16 pv kylvöstä tasaisina kasvustoina, eikä pohjoisissa osissa maakuntaa ollut kuorettumisongelmia. Eteläisessä Keski-Suomessa kuorettumaa on ollut jonkin verran ja peltoja on jouduttu rikkomaan.

Pohjanmaalla lämpöä on ollut hyvin. Vettä kaivattaisiin nyt, kun aikaisimmat kylvöt aloittavat pensomisvaiheen. Kunnollista kastelevaa sadetta ei ole ollut lähes kolmeen viikkoon. Orastuminen ollut pääosin tasaista, vain kaikkein kuivimmissa pellon kohdissa on orastumisongelmia. Myös kuorettumat ovat vaivanneet jonkun verran niillä lohkoilla, jotka kylvettiin juuri ennen kevään ainutta sadejaksoa toukokuun alussa.

Pohjois-Pohjanmaalla on nautittu suotuisista olosuhteista. Orastuminen tapahtuu kolmessa päivässä.

Etelä-Pohjanmaalla tehdään viimeisiä kylvöjä (kuminaa ja rypsiä). Ensimmäiset kylvöt orastuivat hyvin, mutta myöhäisemmät eivät yhtä tasaisesti kuivuudesta johtuen. Nyt kaivataan vettä.

Etelä-Karjalassa on kuivaa ja sateita kaivataan. Pohjois-Karjalassa orastuminen on nopeaa, vaikka yöt ovat vielä viileitä. Kevät on noin viikon myöhässä. Kun alkuun päästiin, niin kylvökelit ovat olleet hyviä. Hanhien jäljiltä joudutaan kylvämään paljon uudestaan.

Pohjois-Savossa ensimmäiset kylvöt ovat oraalla. Kuivat maat ovat muokkautuneet alueella hyvin tänä vuonna. Kylvöt on tehty hyvissä oloissa, hieman normaaliajasta jäljessä, mutta kuitenkin vielä kohtuullisen hyvissä ajoin. Nyt toivotaan sadetta hyvän orastumisen ja etenkin nurmien kasvun kannalta. Lämpöä on riittänyt hyvin ja poutaa.

Kainuussa ollaan 1,5 viikkoa jäljessä tavanomaisesta kylvöaikataulusta. Orastuminen on alkuvaiheessa. Vedenpuute alkaa täälläkin vaivaamaan, jos sateeton kausi jatkuu.

Sivun tiedot perustuvat Vilja-alan yhteistyöryhmän kevätkylvöjen seurantaan. Seuranta on toteutettu asiantuntijaraadin avulla, johon kuuluvat mm. viljakaupan sekä tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia sekä viljelijöitä. Raatilaisilta tiedustellaan arvioita kylvöjen etenemisestä kunkin viikon alussa.

Täältä löydät kaikki aikaisemmat farmit.netissä julkaistut VYRin kylvöseurantauutiset

Lähde: Vilja-alanyhteistyöryhmä VYR

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja