Syysilmoituksen voi nyt jättää Vipu-palvelussa

Syysilmoituksen viimeinen lähetyspäivä on 30. lokakuuta.

Ympäristökorvauksen syysilmoituksen voi nyt lähettää verkkoasiointipalvelu Vipussa. Ilmoituksen viimeinen lähetyspäivä on perjantaina 30. lokakuuta. Ilmoitus koskee lohkoja, joilla toteutetaan ympäristökorvauksen toimenpiteitä peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys, lietelannan sijoittaminen peltoon sekä ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen.

Syysilmoitus peltojen talviaikaisesta kasvipeitteisyydestä on tehtävä vuosittain. Jos viljelijä hakee korvausta toimenpiteistä lietelannan sijoittaminen peltoon tai ravinteiden ja orgaanisten aineiden kierrättäminen, myös niistä on tehtävä syysilmoitus.

Maatilan keväällä ilmoittamat lohkotiedot ovat Vipussa valmiina käyttöön. Jos maatila on ollut peltovalvonnassa, keväällä ilmoitettuihin pinta-aloihin on saattanut tulla muutoksia valvonnassa. Pinta-alat voi tarkistaa valvonnan tarkastuskertomuksesta. Syysilmoituksessa pinta-alat on ilmoitettava tarkastuskertomuksen mukaisina, jos kertomus on saapunut ennen syysilmoitusajan päättymistä.

Lähde: Ruokavirasto

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja