Uusittavien nurmien fosforit kuntoon - YaraMila Y5 ja YaraMila Y6 suojaviljan lannoitukseen

Viimeisten viiden vuoden aikana yli 320 000 ha suomalaisista pelloista tippui vihreästä punaiseen viljavuusfosforiluokkaan. Vaikka kotieläintiloilla käytetään nurmien lannoituksessa karjanlantaa, näkyy vähentynyt fosforinkäyttö rehun fosforipitoisuudessa, joka on laskenut 2000-luvun aikana alle tavoitetason.

Viimeisten viiden vuoden aikana yli 320 000 ha suomalaisista pelloista tippui vihreästä punaiseen viljavuusfosforiluokkaan. Vaikka kotieläintiloilla käytetään nurmien lannoituksessa karjanlantaa, näkyy vähentynyt fosforinkäyttö rehun fosforipitoisuudessa, joka on laskenut 2000-luvun aikana alle tavoitetason. Kotkaniemen pitkäaikaisissa fosforikokeissa maan viljavuusfosforin aleneminen vihreästä punaiseen eli tyydyttävästä välttävään johti -1400 kg ka/ha sadonalennukseen. Tätä menetettyä satopotentiaalia ei pystytty täysin paikkaamaan fosforilannoituksella. Siksi maan viljavuusfosforin ylläpito on tärkeää ja sadon mukana poistuva fosfori tulee aina mahdollisuuksien mukaan palauttaa lannoituksella peltoon.

Satovuosina nurmilohkojen fosforitaseet ovat negatiivisia, mutta ympäristökorvauksen ehdot mahdollistavat nk. varastofosforilannoituksen, kun nurmi perustetaan keväällä suojaviljaan. Kun nurmia perustettaessa hyödynnetään fosforin varastolannoitus ja satovuosina käytetään satotasokorjauksen sallimaa korkeampaa fosforilannoitusta, on nurmilohkojen fosforilannoitus kestävällä pohjalla.

Tarkista suojaviljaan perustettavien nurmien fosforilannoitus ja tilaa YaraMila Y5 tai YaraMila Y6 sekä superfosfaatti täydentämään lietteen ravinteita.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja