Sateet pysäyttivät puinnit, mikä voi jo aiheuttaa laatutappioita

Loppuviikolla epävakaisiksi muuttuneet säät keskeyttivät puinnit monin paikoin, lisäävät kuivauskustannuksia ja jatkuessaan saattavat jopa vaikeuttavan pellolle pääsyä.

Vilja-alan yhteistyöryhmän (VYR) raadin mukaan säät muuttuivat loppuviikolla epävakaiksi läpi Suomen, mikä hidasti puintien etenemistä. Samalla nousivat puidun viljan puintikosteudet. Pitkän sadejakson pelätään vaikeuttavan pellolle pääsyä ja tiivistävän maata, jos märille pelloille joudutaan ajamaan raskaalla kalustolla puimaan.

Puintien eteneminen maakunnittain

Uusimaa Pohjanmaa
Varsinais-Suomi Keski-Pohjanmaa
Kymenlaakso Pohjois-Pohjanmaa
Kanta-Häme Etelä-Karjala
Päijät-Häme Pohjois-Karjala
Pirkanmaa Etelä-Savo
Satakunta Pohjois-Savo
Keski-Suomi Kainuu
Etelä-Pohjanmaa

Uudellamaalla säät ovat olleet viime viikon lopusta alkaen haasteelliset puinneille. Sadekuuroja on tullut useita eri puolella maakuntaa. Ohran satotasot jäävät yleisesti ottaen heikoiksi. Arvioiden mukaan sato jää tavanomaisesta noin puoleen. Kevätvehnän sadon arvioidaan olevan tavallista heikompi, mutta silti noin 2–4 tonnin korvilla. Pakkotuleentuneet kasvustot on nyt suurin piirtein puitu. Loppusato ei ole vielä täysin valmista, joten puinneilla ei ole näille lohkoilla vielä kiire. Syysöljykasveja on kylvetty paljon.

Varsinais-Suomessa odotellaan poutajaksoa puintien ja muiden korjuutöiden etenemiseksi. Heikot kevätviljakasvustot on paikoitellen muokattu ja kylvetty tai kylvetään syysviljalla. Nyt saapuneiden sateiden pelätään vahingoittavan entisestään viljan laatua.

Kymenlaaksossa arvioidaan noin 10 % syksyn puinneista olevan valmiit. Nyt odotellaan poutajaksoa, jotta puinnit taas etenisivät.

Päijät-Hämeessä satonäkymät ovat heikot. Syyskylvöjen suosion uskotaan nousevan, mutta rukiiseen ei tunnu olevan suurta kiinnostusta. Ruistakin voi silti tulla normaalia enemmin kylvöön, johtuen aikaisista puinneista. Tällä kasvukaudella syysvehnästä ja ruis ovat viljoista parhaiten onnistuneet.

Satakunnassa ollaan huolissaan sadonkorjuusta. Paikoin on saatu suuria määriä vettä ja raekuuroja, jotka ovat hakanneet kasvustoja. Menneenä viikonloppuna sateet jatkuivat rankkoina ja koko viikon sääennuste on sateinen. Suuressa vaaravyöhykkeessä on etenkin kevätvehnien laadun nopea heikkeneminen.

Keski-Suomessa on puitu vasta aikaisimpia lajikkeita. Myöhäisemmät lajikkeet eivät ole vielä puintivalmiita. Mallasohrat ja myöhäiset kaurat näyttävät valmistuvan samaan aikaan. Ennustetut sateet ovat suuri uhka laaduille.

Etelä-Pohjanmaalla satonäkymät ovat kaikilla kevätviljoilla tavallista heikommat. Nyt alkaneiden sateiden pelätään aiheuttavan laatutappiota. Alueella on jo tehty syysöljykasvien kylvöt, ja vuorossa ovat seuraavaksi ruis ja syysvehnä.

Pohjanmaalla syysviljoista saadaan hyvä tai keskimääräinen sato. Ohra- ja kaurasadon arvioidaan jäävän noin tonnin pienemmäksi hehtaarilta, kuin mihin alueella on tavallisesti päästy. Pietarsaari-Kokkola akselilla puinnit ovat vielä aivan alussa.

Etelä-Karjalassa sateet ovat pysäyttäneet puinnit. Sadon pelätään olevan lajikkeesta ja kylvöajankohdasta huolimatta valmista puitavaksi lähes samaan aikaan.

Pohjois-Savossa puitu vilja on ollut kevyttä. Korjuuaikana alkaneet sateet alkavat heikentämän myös laatua. Viime viikolla päästiin puimaan kuurosateiden välissä, tämä viikko on sateinen ja puintitunteja tulee vähän.

Mikä on VYRin puintiseuranta?

Vilja-alan yhteistyöryhmä VYR seuraa tuttuun tapaan puintien etenemistä eri puolilla Suomea. Tämä epävirallinen seuranta toteutetaan kootun asiantuntijaraadin voimin. Raatilaisilta kysellään arvioita puintien etenemisestä kunkin viikon alussa. Raatilaisina on mm. keskusliikkeiden, viljakaupan ja tuottaja- ja neuvontajärjestöjen edustajia sekä viljelijöitä.

Raatilaisten antamat tiedot ovat maakuntakohtaisia arvioita. Tietoja tarkasteltaessa tulee ottaa huomioon alueiden sisäinen vaihtelu.

Lähde: Vilja-alan yhteistyöryhmä VYR

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja