Luke: Kauroissa havaittu viroosia ja kevätviljoissa lehtilaikkutauteja
Kaurassa on paikoitellen tavattu kääpiökasvuviroosia. Olosuhteet kevätviljojen lehtilaikkutaudeille ovat myös paikoin suotuisat. Punahomeen riski on suurin aluilla, joissa kevätviljakasvustot ovat tulleet tähkälle sateiden aikaan.
Luonnonvarakeskuksen (Luken) kasvinterveyden ajankohtaistiedotteissa kerrotaan, että kaurakasvustoissa voi paikoitellen esiintyä punertavia, mahdollisesti muita lyhyempiä yksilöitä. Syynä värin ja koonmuutokseen voi olla kääpiökasvuviroosi. Luken mukaan tällaisia kasveja voi löytyä yksittäin tai pieninä ryhminä.
Kuten artikkelin pääkuvassa näkyy, virustautinen kaura punertuu 2-4 viikon kuluttua tartunnasta ja se voi jäädä matalaksi sekä kahuröyhyiseksi. Oireita on vaikea erottaa kasvin muista häiriötiloista, kuten ravinnepuutoksista tai kosteusepätasapainosta.
Tyypillisesti tartunnan saaneet kasvit sijaitsevat pellon reuna-alueilla. Virus ei tartu kasvista toiseen, vaan se leviää kirvojen välityksellä. Kasvitautien torjunta-aineet eivät tehoa siihen. Luke ohjeistaa ehkäisemään virustautien leviämistä torjumalla kirvoja. Torjunta kannattaa erityisesti silloin, kun kirvoja on runsaasti eikä kasvustossa ole niiden luontaisia vihollisia leppäkerttuja.
Luonnonvarakeskus kertoo, että olosuhteet ovat yhä suotuisat myös kevätviljojen lehtilaikkutaudeille. Niiden oireita on Luken mukaan toistaiseksi havaittu lähinnä alemmilla lehdillä, mutta riski leviämiseen on suuri varsinkin hyväkuntoisissa rehevissä kasvustoissa.
Punahomeen riski on puolestaan suurin alueilla, joissa kevätviljakasvustot ovat tulleet tähkälle yhdessä sateiden kanssa ja joilla on aiemmin ollut kohonneita toksiinipitoisuuksia. Mahdollinen torjunta tulee ajoittaa kukinnan alkuvaiheeseen, kun ensimmäiset heteet ovat näkyvissä.
Tekstin ja kuvan lähde: Luonnonvarakeskus (Uutinen kokonaisuudessaan täällä.)
Kommentit