Härmä on yleinen viljojen tauti Suomessa, suurin merkitys sillä on vehnällä ja ohralla. Sitä esiintyy kaikilla viljanviljelyalueilla.
Härmää aiheuttaa Blumeria graminis -sieni, josta jokaisella viljalajilla on oma alalajinsa, joka pystyy saastuttamaan vain omaa isäntäkasviaan. Siksi härmä ei leviä vehnästä ohraan. Syys- ja kevätvehnällä on yhteinen alalaji, joka voi levitä syysvehnästä kevätvehnään, ja päinvastoin.

Oireet:
Tartunnan ensimmäiset oireet näkyvät valkoisina pumpulimaisina rihmastopesinä, joiden vastakkaiselta puolelta lehti muuttuu kellertäväksi. Kasvukauden edetessä pesäkettä voi ympäröidä kellertävä kehä ja vaaleat rihmastot muuttuvat harmahtaviksi tai rusehtaviksi. Runsaat sateet voivat huuhtoa härmäpesäkkeet, jolloin jäljelle jää vain kellertävä laikku.

Taudille otolliset ympäristöolot:
Härmän leviäminen on nopeinta, kun lämpötila on 15-22 °C ja suhteellinen kosteus 85 - 100%. Viljalajit ovat taudille alttiimmillaan nopean kasvun aikaan. Taudin leviämistä voivat edistää myös alttiit lajikkeet, voimakas typpilannoitus, suuri kosteus ja viileä ilmasto.

Taudin leviäminen:
Härmä säilyy kasvukaudesta toiseen talvehtivassa viljakasvustossa. Tuulen mukana leviävät itiöt voivat lentää useita kilometrejä, mutta ne säilyvät infektiokykyisinä vain muutaman päivän. Ohranhärmä tulee Suomeen kaukolevintänä eteläisimmistä maista.

Havainnointi pellolla:
Tarkasta mahdolliset oireet ennen rikkakasviruiskutusta ensimmäisistä kasvulehdistä. Taudin etenemistä on syytä tarkkailla lehdistä ja tähkästä kasvuston kukintaan saakka, jolloin on viimeinen mahdollisuus kemialliseen torjuntaan.

Torjunta:
Kestävien lajikkeiden viljely on härmän torjunnassa tärkeää. Myös liiallista typpilannoitusta kannattaa välttää. Kemiallinen torjunta on tarpeen, jos oireita esiintyy tasaisesti kasvustossa, ja olosuhteet ovat taudille suotuisat. Katso kasvinsuojeluaineiden soveltuvuus eri härmille tehotaulukosta.