09.09.20

Fazer Myllyn vastaanottaman kauran ja kevätvehnän vihreiden jyvien vastaanottorajat

Kaura- ja kevätvehnäkasvustoissa on tänä vuonna paljon jälkiversontaa, jonka valmistumista Fazer Mylly ei suosittele odotettavan.

Kaurakasvustoissa on tänä vuonna paljon jälkiversontaa. Moni viljelijä onkin Fazer Myllyyn ottanut yhteyttä miettiessään, että milloin olisi sopiva puintiajankohta.

Viime päivinä on ollut varsin sateista ja jatkuessaan sateet aiheuttavat riskin tuleentuneiden jyvien tummumiselle sekä mykotoksiinien muodostumiselle. On siis parempi, että erät puidaan heti säiden salliessa, kuin että jäädään odottamaan kaikkien vihreiden jyvien valmistumista. Päätös toki on aina kasvustokohtainen.

Vihreiden jyvien määrä määritetään ennakkonäytteessä 2 mm seulan päälle jäävistä jyvistä. Ennakkonäytteestä 2 mm seulan päälle jäävät jyvät kuoritaan ja niistä määritetään saanto ja ytimien väri, mukaan lukien vihreiden ytimien osuus. Vastaanottorajat suurimokauran ja luomusuurimokauran vihreille ovat:

  • vihreiden jyvien osuus korkeintaan 4 % (osuus 2 mm seulan päälle jäävistä jyvistä)
  • vihreiden ytimien osuus korkeintaan 1 % (osuus 2 mm seulan päälle jäävien jyvien ytimistä)

2 mm seulan läpi menevät vihreät jyvät poistuvat seulonnassa Fazer Myllyn puhdistusjaksossa ennen kuorintaa. Mikäli kuoressa on vain hieman vihreää, on ydin melko usein kuitenkin vaalea. Värilajittelijalla saadaan poistettua vihreitä ytimiä. Osa vihreistä jyvistä hajoaa kuorinnassa, joten saannon kannalta vihreiden jyvien määrällä on iso merkitys. Ytimien tulee olla väriltään vaaleita ja ne eivät saa rikkoutua kuorinnassa. Lähettämällä ennakkonäytteen saadaan erän soveltuvuus myllykäyttöön selvitettyä.

Vihreiden jyvien määrään voi vaikuttaa tilatasolla puimurin ja kuivurin säätöjen avulla.

Kevätvehnäkasvustoissa on myös paikoin runsaasti jälkiversontaa. Pääsadon ollessa puintivalmista, sateiden jatkuessa on olemassa iso riski sakoluvun putoamiselle ja pahimmillaan tähkäidännälle. Kun pääosa sadosta on puintivalmista ja säät sallivat, kaikkien vihreiden valmistumista ei kannata jäädä odottamaan, mikäli erää on tarjoamassa myllykäyttöön.

Kevät- ja syysvehnän vihreiden jyvien vastaanottoraja on korkeintaan 5 %. Vastaanoton alaraja valkuaiselle on tällä hetkellä 11,0 % ja sakoluvulle 180.

Sopimusviljelijöiden ennakkonäytteet (vehnä, ruis, kaura) analysoimme veloituksetta. Ohjeet ennakkonäytteiden lähettämiseen löydät nettisivuiltamme.

Katso Fazer Myllyn viimeisimmät viljan laatuvaatimukset sekä kaikkien viljojen laatuhinnoittelu.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja